Vaasassa halli oli täynnä perjantaina, kun Porin Ässät saapui Sportin vieraaksi.
Ässät voitti ottelun 2-1 ja jatkaa Liigassa kärkipaikalla. Toisena oleva JYP voitti SaiPan Lappeenrannassa jatkoajalla 2-1 ja on pisteen Ässiä perässä. Kolmantena oleva SaiPa on jäänyt Ässistä kolme pistettä.
Liigaa kritisoidaan, mutta tasaisuudessa ei ole moittimista. Alkukausi on ollut todella värikäs suurseurojen kyykkäämisine.
Ilves voitti perjantaina TPS:n jatkoajalla 4-3, mutta putosi sarjataulukossa viimeiseksi. HIFK nousi pois jumbopaikalta voitettuaan KalPan 3-2.
HIFK:lle voitto oli tärkeä jo seuran uskottavuuden kannalta. Onhan seura taapertanut pahasti ja järjesti kaiken lisäksi lehdistötilaisuuden, jossa ei kertonutkaan yhtikäs mitään.
HIFK on pisteen Sportia ja Ilvestä edellä. Valmentajansa aiemmin viikolla vaihtanut Sport on hävinnyt viimeisestä seitsemästä pelistään kuusi.
Lukko on sarjassa neljäntenä voitettuaan KooKoon 5-2. Tasapisteissä Lukon kanssa onviidentenä Kiekko-Espoo, joka voitti Tapparan voittolaukauskisan päätteeksi 4-3. Tappara jatkaa kuudentena.
Kärpät aloitti kautensa surkeasti, mutta on sittemmin piristynyt. Perjantaina Kärpät voitti HPK:n 5-2 ja nousi sarjassa yhdeksänneksi.

Mainio
20€ talletuksella 40€ pelirahaa ja 25 ilmaiskierrosta!
Plussat & Miinukset
- Verovapaa pikakasino
- Mainio määrä kampanjoita
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset!
- Ei vedonlyöntiä

Ultra Casino
Talleta 50€, saat 100€
Plussat & Miinukset
- 100% talletusbonus 300€
- + 3000 peliä
- MGAn verovapaat voitot
- Ei vedonlyöntiä
