Australialainen McLaren-kuski Oscar Piastri ajoi jo kauden toiseen osakilpailuvoittoonsa oltuaan ykkönen Bahrainin osakilpailussa.

Aiemmin tällä kaudella Piastri oli voittanut jo Kiinan osakilpailun. MM-pisteissä Piastri jatkaa toisena kolme pistettä McLaren-tallikaveriaan Lando Norrisia perässä.

Hämmästyttävää oli, miten selvästi parempi Piastri oli Norrisia Bahrainin kisaviikonloppuna. Norrisin piti olla McLarenin ykköstähti, mutta Piastri laittamassa hänet todella lujille.

Nyt voi jo perustellusti spekuloida, että Piastri voisi voittaa tällä kaudella maailmanmestaruuden. McLaren on alkukauden tulosten perusteella selkeästi nopein auto ja Piastrilta löytyy jo kokemusta kestää kovassa paineessa.

Hän on aloittanut kolmannen F1-kautensa. Viime vuonna hän voitti jo kaksi kilpailua.

Paljon riippuu siitäkin, miten Mercedes, Red Bull ja Ferrari saavat autojaan kehitettyä. Max Verstappen voitti Japanissa, mutta Bahrainissa hän jäi vasta seitsemänneksi. Red Bullilla riittää ongelmia.

Mercedeksen George Russell ajoi Bahrainissa toiseksi. Verstappen on Norrisia kahdeksan ja Russell 14 pistettä perässä. Russell ei ole voittanut yhtään kisaa, mutta on kerännyt tasaisesti pisteitä.

Ferrarin Charles Leclerc jäi Bahrainissa neljänneksi. Hänellä ei ole tältä kaudelta vielä yhtään palkintosijaa.

Ferrari saanee autoonsa pian päivityksiä ja tallin resursseilla Leclerc voi nousta vielä kärkitaistoon. 45 pisteen ero Norrisiin on kuitenkin pitkä matka.

Ferrarille Leclercin tallikaveriksi siirtynyt Lewis Hamilton on ollut alkukauden ehdoton pettymys. Hänen aikansa lienee ohi. Leclerc pyyhkii Hamiltonilla asfalttia.

Mercedeksen 18-vuotias Kimi Antonelli oli Bahrainissa 11:s menetettyään asemiaan turva-auton takia. Antonelli on ajanut kuitenkin riittävän kypsästi, joten ei näytä todennäköiseltä, että Mercedeksen varakuski Valtteri Bottas pääsisi ajamaan hänen tilallaan.

Shotz kasino logo

100 spinniä ei kierrätystä!

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta väh. 20 euroa ja saat 100 ilmaiskierrosta
  • Voitot suoraan kotiutukseen
  • Casino Fridayn sisarus
  • Talletusbonus puuttuu
Pelikioski logo

Käteiskierroksia tai 500€ bonusrahaa

brite

Plussat & Miinukset

  • Korkea nostoraja!
  • Minimitalletus 10€
  • Bonuksissa ei kierrätystä
  • Ei vedonlyöntiä
Nitro Casinon logo

Talleta 20€ ja saat 40€ kassan

trustly

Plussat & Miinukset

  • Todella tutulta pelitalolta
  • Trustlyn nopeat siirrot
  • MGA:n pelilisenssi
  • Pienempi pelivalikko