Australialainen Oscar Piastri ajoi sunnuntaina toiseen perättäiseen osakilpailuvoittoonsa Formula ykkösissä.

Piastri voitti viikko sitten Bahrainissa ja lähi-idän kiertueen toinen kisa Saudi-Arabian Jeddassa toi hänelle myöskin voiton.

Piastri nousi kisan kärkeen Max Verstappenin saatua kärkipaikalta viiden sekunnin aikarangaistuksen. Paalulta startannut Verstappen blokkasi Piastria alussa siten, että tuomaristo katsoi hänen rikkoneen sääntöjä.

Kisassa toiseksi ajanut Verstappen purnasi tuomiotaan radiossa. Kisan jälkeisessä haastattelussa hän protestoi kiittelemällä yleisöä ja Saudi-Arabiaa jättäen kisatapahtumien kommentoinnin väliin.

Piastri on voittanut tällä kaudella jo kolme kisaa viidestä. Hän nousi MM-sarjan kärkeen johtaen kymmenen pisteen erolla toisena olevaan McLaren-tallikaveriinsa Lando Norrisiin. Verstappen on kolmantena 12 pistettä Piastria perässä.

Norris mokasi Jeddassa aika-ajoissa. Hän starttasi kymmenennestä ruudusta ja oli maalissa lopulta neljäs.

McLaren vaikuttaisi olevan selkeästi paras auto. Verstappen kykenee haastamaan Red Bullillaan ainoana kuskina Piastria ja Norrisia. Jeddassa kolmanneksi sijoittuneella Ferrarin Charles Leclercille ja viidenneksi sijoittuneella Mercedeksen George Russellilla ei tällä hetkellä näyttäisi olevan saumoja voittotaistoon.

Ferrarin toinen kuski Lewis Hamilton on helisemässä Leclercia vastaan. Hän oli Jeddassa maalissa vasta seitsemäs.

Moni veikkaa, että Hamilton lopettaisi tämän kauden jälkeen.

Paratiisi logo

Talleta 30€ tai enemmän, saat 300 ilmaiskierrosta

brite

Plussat & Miinukset

  • 300 ilmaiskierrosta + 20% päivittäinen käteispalautus
  • Britella nopeat siirrot
  • Pelivalikossa + 5000 peliä
  • Ei betsejä
Nitro Casinon logo

Talleta 20€ ja saat 40€ kassan

trustly

Plussat & Miinukset

  • Todella tutulta pelitalolta
  • Trustlyn nopeat siirrot
  • MGA:n pelilisenssi
  • Pienempi pelivalikko
Pelikioski logo

Käteiskierroksia tai 500€ bonusrahaa

brite

Plussat & Miinukset

  • Korkea nostoraja!
  • Minimitalletus 10€
  • Bonuksissa ei kierrätystä
  • Ei vedonlyöntiä