McLaren on tällä kaudella tehnyt paluun Formula ykkösten parhaaksi tiimiksi vuosikymmenien tauon jälkeen.
Tallin autolla on voitettu kauden kuudesta kilpailusta viisi. Vain Red Bullin Max Verstappen on rikkonut McLaren-rintaman.
Ennen kauden alkua McLaren-tähti Lando Norrisista spekuloitiin tämän kauden maailmanmestaria. Nyt Norris pääseekin ajamalla selkeästi F1-sarjan parhaalla autolla, mutta uhkaa pudota tallinsa kakkoskuskiksi.
Australialainen Oscar Piastri ajoi sunnuntaina Miamin F1-kisan voittoon. Ykköstila oli Piastrille jo uran kolmas.
Norris mokasi voittomahdollisuutensa startissa. Paalulta startannut Verstappen blokkaili häntä ja Norris jäi pussiin menettäen monta sijaa.
Piastri ohitti Verstappenin ja Norriskin raivasi tiensä kakkospaikalle. Piastria Norris ei kyennyt enää ottamaan kiinni.
Piastri ajaa todella vahvalla itseluottamuksella. Hän johtaa MM-sarjaa 16 pisteen erolla toisena olevaan Norrisiin.
Kaudesta on ajamatta vielä 18 kilpailua. Paljon voi tapahtua.
Se alkaa näyttämään kuitenkin selvältä, että McLaren on niin paljon muita edellä, että mestaruustaistosta tulee McLaren-kuskien välinen taistelu. Ensi kaudella F1-säännöt muuttuvat ja muut tiimit keskittyvät pian kehittämään ensi kauden autoaan.
Piastri on henkisesti etulyöntiasemassa Norrisiin nähden. Kaikki paineet ovat Norrisin yllä. Onhan Norris ollut McLarenin suurin tähti.
Edellisen kerran McLarenilla voitettiin kuljettajien mestaruus 2008. Silloin asialla oli Lewis Hamilton.
Mika Häkkinen voitti McLarenilla mestaruuden 1998 ja 1999. Tuohon aikaan McLarenilla oli paras auto ja Häkkinen ajoi todella vakuuttavasti.
Kuten Norrisin ja Piastrin tapauksessa McLaren antoi 1990-luvun lopulla Häkkisen ja David Coulthardin käydä tiimissä keskinäistä taistoa. Häkkinen vei Coulthardista voiton.
F1-kausi jatkuu 18. toukokuuta Italian Imolassa.

30-600 kierrätysvapaata spinniä
Plussat & Miinukset
- Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
- Tuohirullan pääpalkinto 5000€
- Minimi kotiutusraja 5€!
- Ei Push Gamingin -pelejä

20€ talletuksella 50€ kassa ja 30 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- 150% aina 500€ asti
- 30 ilmaiskierrosta peliin Bigger Bass Splash
- Kevään 2025 uutuus pikakasino!
- Ei vedonlyöntiä

100% bonus 300€ asti
Plussat & Miinukset
- Tunnettu pelifirma
- Maltan lisenssi
- Trustlyn nopeat siirrot
- Ei vedonlyöntiä