Glen Kamara on tehnyt jalkapallohistoriaa pelaamalla ensimmäisenä suomalaisena saudiarabialaisessa Al-Shabaab -seurassa.
Kamara siirtyi Al-Shabaabiin ranskalaisesta Stade Rennesistä. Siellä hänen peliaikansa oli jäänyt vähiin.
Saudi-Arabia herättää yleisesti kielteistä mielikuvaa räikeillä ihmisoikeusloukkauksillaan. Urheilun avulla maan julkisuuskuvaa pyritään kiillottamaan ja rahalla huippupelaajia saadaan mukaan maan futisliigaan, josta on tullut jo tasaveroinen kilpailija palkoissa Euroopan huippusarjojen kanssa.
Kamara on siis ensimmäinen suomalaispelaaja tässä Saudi-Arabian urheilupesusarjassa. Kritiikki sitä kohtaan on jäänyt suomalaismediassa vähiin.
Toista oli kuusi vuotta sitten, kun Suomen maajoukkueelle suunniteltiin leiriä Qatariin. Siitä heräsi mediassa valtava protestiryöppy ja lopulta leiri peruttiin.
Palloliitto on Kamaraa helpompi kohde. Mielikuva urheilujärjestöistä on kansalla perinteisesti kriittinen.
Kamara on puolestaan paistatellut positiivisessa julkisuudessa. Hän on joutunut rasismin kohteeksi.
Nyt Kamara pelaa maassa, jossa afrikkalaistaustaisiin on suhtauduttu perinteisesti kriittisesti. Saudi-Arabiallakin on synkkä historia Afrikkaan suuntautuneen orjakaupan osalta, eikä maassa ole kiinnostusta tutkia synkkää menneisyyttään tämän asian osalta.
Saudi-Arabiassa on paljon afrikkalaisia siirtotyöläisiä, jotka ovat maassa niin sanotusti toisen luokan kansalaisia. Heidän työolojaan on kuvailtu epäinhimillisiksi.
Sopisi toivoa, että Kamara ottaisi näitä asioita esille Saudi-Arabiassa rahastaessaan.

Talleta 20€ ja pelaa 40€ kanssa
Plussat & Miinukset
- MGA:n lisenssi
- Nopeat rahansiirrot
- Turvalliselta kasinoperheeltä
- Pieni pelivalikko

Uutuus pikakasino!
Plussat & Miinukset
- Viron lisenssi
- Verovapaat voitot
- Tunnetulta pelitalolta
- Ei tervetuliaistarjousta

Talleta 20€ ja saat 40€ + 100 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- Vain 1€ talletukset
- Tunnetulta Rootz -perheeltä
- Maltan lisenssi
- Ei vedonlyöntiä