HIFK-faneilla oli lauantain SaiPa-ottelussa lakana, jossa luki teksti ”Ville ulos”. Tällä fanit halusivat viestiä mielipiteestään HIFK:n päävalmentajan Ville Peltosen asemasta.
Toinenkin lakana oli Helsingin jäähallissa esillä. Siinä ilmoitettiin Peltosen HIFK:ssa saavuttamat tulokset viimeisen neljän kauden ajalta. Yhtään mitalia HIFK ei ole voittanut.
Tämä kausi on tietysti vielä kesken. Mutta pahalta näyttää HIFK:n kannalta, koska SaiPa johtaa ottelusarjaa 3-0. HIFK on tehnyt kolmessa ottelussa vain kaksi maalia.
Ei siis ihme, että Peltoselle vaaditaan potkuja. Tosin asiaa on ihmetellyt HIFK:n toimitusjohtaja Alexander Sneen. Hän kävi keskustelemassa lakanasta katsomossa fanien kanssa.
Sneen kyseli, että voisivatko fanit olla positiivisempia ja tukea joukkuetta ottamalla lakanan pois. Fanit eivät suostuneet.
Sneen ei poistattanut lakanaa katsomosta. Sen verran hänellä sentään riitti tilannetajua.
HIFK:n faneja Sneenin toiminta on raivostuttanut. Mies on saanut sosiaalisessa mediassa lokamyrskyn niskoilleen.
Jääkiekkopeleissä käyminen on kallista. Moni pitää lippujen hintoja täysin ylihintaisin tuotteen laatuun nähden.
Ja sitten puljun operatiivinen johtaja kehtaa valittaa, että joku esittää katsomossa suoran mielipiteensä. Jos kyse olisi ollut alatyylisestä ilmaisusta, olisi se ollut ymmärrettävää. Mutta nyt ei ollut, vaan esitettiin mielipide päävalmentajan menestyksestä eli jääkylmä totuus.
Sneen tuli HIFK:n toimitusjohtajaksi Sinebrychoffilta. Hän oli urheilubisneksessä eräänlainen keltanokka, eikä oikein näytä tajuavan, mihin hommaan on tullut.
Sneenin tehtävänä on saada HIFK:n taloudellinen kurssi nousuun. Jos urheilullista menestystä ei playoffeissa tule, jää paljon kassatuloja saamatta. Se ei ole fanien, vaan seuran syytä.
HIFK:n organisaatioon on tehnyt uudistuksia, mutta paljon näyttää yhä mättävän.

Uutuus pikakasino!
Plussat & Miinukset
- Viron lisenssi
- Verovapaat voitot
- Tunnetulta pelitalolta
- Ei tervetuliaistarjousta

Talleta 20€ ja saat 40€ + 100 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- Vain 1€ talletukset
- Tunnetulta Rootz -perheeltä
- Maltan lisenssi
- Ei vedonlyöntiä

30-600 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
- Tuohirullan pääpalkinto 5000€
- Minimi kotiutusraja 5€!
- Ei Push Gamingin -pelejä