Lionel Messi teki kaksi maalia, kun hänen seuransa Inter Miami voitti MLS-sarjassa lauantaina Nashvillen maalein 2-1.

Messi teki MLS:n uuden ennätyksen. Hän on tehnyt kaksi maalia viidessä peräkkäisessä ottelussa.

Messi kohtaa MLS:n maalipörssiä jaetusti Sam Surridgen kanssa. Hehkutus käy Pohjois-Amerikassa ja jopa Suomenkin valtamedioissa, kuten STT:ssä kuumana. Ylisanoja ei ole Messi-uutisissa säästelty.

Messi on 38-vuotiaanakin yksi MLS:n parhaista pelaajista. Sitä ei voi kukaan kiistää.

Onkin sitten toinen juttu, mikä on MLS:n todellinen taso. Siihen saatiin vertausta seurajoukkueiden MM-turnauksesta, jonne Inter Miami otettiin villillä kortilla mukaan. Messi oli pakko saada turnaukseen kaupallisten asioiden takia.

Inter Miami onnistui pääsemään alkulohkostaan jatkoon voitettuaan FC Porton 2-1. Al Ahlyn ja Palmeirasin kanssa Inter Miami pelasi tasapelin.

Neljännesvälierissä kyyti olikin sitten kylmää. Paris Saint-Germain, Messin ex-seura, murskasi Inter Miamin 4-0.

MLS:stä mukana olivat seurajoukkueiden MM-turnauksessa myös Los Angeles FC ja Seattle Sounders. Ne eivät voittaneet yhtään ottelua pelattuaan huomattavasti kovemmassa alkulohkossa.

Messi jatkanee uraansa ainakin vuoden verran. Hänet nähtäneen tositoimissa ensi vuonna MM-kisoissa, joissa puolustaa Argentiinan kanssa maailmanmestaruutta.

Hurjia huhuja on siitä, että Messi pelaisi ensi kaudella vielä FC Barcelonassa. Hän haluaa saada pelituntumaa kovemmasta sarjasta ennen uransa viimeistä koitosta.

TaikaWin

TaikaWin

Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
  • 15% käteispalautus päivittäin
  • Curacaon verolliset voitot
Speedz logo

Speedz

300 kierrosta 20€ talletuksella

brite

Plussat & Miinukset

  • 100 kierrosta heti, loput 50 kierrosta 4 päivän ajan
  • Kierrätys 10x ilmaiskierros -voitot
  • Turvalliselta taustajoukolta
  • Ei toistaiseksi talletusbonusta uusille asiakkaille
casimba nettikasinon logo

Casimba Casino

100% 5000€ asti + 50 ilmaiskierrosta

trustly

Plussat & Miinukset

  • Turvallinen MGA lisenssi
  • Verovapaat voitot
  • Myös vedonlyöntiä
  • Bonuksen korkea kierrätysvaatimus