NHL:n Itäisen konferenssin runkosarja on tarjonnut rutkasti yllätyksiä. Ja on kaupan päälle vieläpä äärimmäisen tasainen, joten paljon on vielä pelaamatta ja näkemättä. Sporttitohtori antaa seuraavaksi tuomionsa tähän asti nähdystä sekä mahdolliset elinajat pudotuspeliviivalla keikkuville.
Katseet itään.
Eli NHL:n Itäiseen konferenssiin, jonka sarjataulukosta on nähtävissä se, miksi juuri NHL:ää pidetään Pohjois-Amerikan palloilusarjoista ennalta-arvaamattomimpana ja tasaisimpana sarjana. Tuskin kukaan meistä parhaimmistakaan selvännäkijöistä ja keittiöpsykologeista olisi osannut käsikirjoittaa Idän runkosarjan kulkua tällä tavalla.
Löytyikö kenenkään papereista esimerkiksi Buffalo Sabresia sijalta 2., Toronto Maple Leafsia sijalta 15. tai hallitsevaa kaksinkertaista Stanley Cup-voittaja Florida Panthersia sijalta 13., vaikkakin kapteeni Alexander Barkovin tiedettiin hyvissä ajoin ennen kautta missaavan lähes, ellei jopa koko runkosarjaa ja kautta. Toki, runkosarjaa on vielä jäljellä joukkueilla tätä kirjoittaessa 17-19 ottelua ja sijoitukset elää, mutta esimerkiksi Maple Leafsia ja Panthersia ei tulla pudotuspeleissä näkemään, ja sen sanominen jo tässä kohtaa alkukevättä on jättipaukku.
Miksi näin on?
Floridan kohdalla, kuten mainittua, Barkovin arvo ja panos joukkueen menestykseen tiedetään. Ja nyt siitä on myös mustaa valkoisella. Kun puhutaan kapteenista ja ykkössentteristä, yhdestä tärkeimmästä yli -ja alivoimapelaajasta sekä kenties tärkeimmästä puolustavasta pelaajasta, on mikä tahansa joukkue kusessa tämän profiilin pelaajan menettäessään. Kaikissa näissä osa-alueissa Sashan poissaolo on näkynyt. Liikaa.
Sashan saappaisiin istutettiin, kuten Pohjois-Amerikassa tykätään sanoa, ”nuorempi Barkov”, alias Anton Lundell, joka kiistatta on pelityyliltään ja vahvuuksiltaan ”sashamainen” ja ehdottomasti liigan parhaita 2-3 senttereitä sekä kokonaisvaltaisia pelaajia. Niin, nimenomaan 2-3 sentteri. Ei ykkössentteri hallitsevalle Stanley Cup-mestarille. Vaikka kuinka ”Lunkkaa” rapakon takana ylipäänsä sekä joukkueessaan arvostetaan, on Sashan saappaat liian suuret. Niin ne olisivat lähes jokaiselle sentterille NHL:ssä.
Lundell on suoriutunut hyvin, sekä pelannut omalla tasollaan, mutta ennen kaikkea hyökkäysanti, pisteet, maalit, niitä ei Lunkan lavasta Sashan tahtiin tule. Vaikka Lundell olisi nakuttanut 80 pisteen kauden, olisiko Florida silti pudotuspeleissä? Ei välttämättä, mutta varmasti lähempänä.
Tämä kausi ja iso ruutu isossa paineessa tekivät varmasti edelleen kuitenkin nuorehkolle Lundellille hyvää miehen uraa ajatellen, kausia hänellä kun vielä on yli kahden käden sormilla laskettuna jäljellä.
Myös Matthew Tkachuk saapui lasaretista (vai liekö mestaruusjuhlista) vasta juuri olympiatauon kynnyksellä joukkueen avuksi. Ei sovi aliarvioida myöskään hänen reilu puolen kauden mittaiseksi venyneen poissaolonsa merkitystä, kun puhutaan kaverista, joka paitsi syttyy tiukoissa peleissä ja taitaa vastustajan ärsyttämisen, mutta räppää myös pisteitä reilusti yli piste per peli tahdilla jo viidettä kautta putkeen. Pisteitä pantterilaumalle olisi varmasti ropissut kauden ensimmäiseltä puolikkaalta enemmän ”Mattyn” oltua kunnossa.
Fakta on myös se, että tämän joukkueen kaudet ovat edellisen kolmen ”kevään” osalta venyneet juhannuspyhille saakka. Joka kausi kuitenkin puolet joukkueista lopettelevat kautensa huhtikuussa runkosarjaan. En jaksa laskeskella tarkkaa pelimäärää, mutta esimerkiksi Buffalo Sabresiin verrattuna, joka ei 15 vuoteen ole playoffeissa käväissyt, on pantterilaumalla edellisellä kolmella kaudella noin 75 ottelua enemmän pelattuna.
Ja ne kaikki pudotuspelejä. Ison paineen pelejä, jonka kuormittavuus fyyisesti ja henkisesti vastaavat varmaan ainakin kahta runkosarjan peliä.
Ei siis ihme jos Paul Mauricen ryhmällä, ennen kaikkia näillä jokaisella kolmella kaudella loppuun asti uurastaneella pelaajalla alkaa jalka painaa. 2 kuukautta pidempi kesäloma, se tekee Panttereille hyvää ja se heille suokoot. Voimme vaan arvailla, millaista esitystä ärsyyntynyt ja levännyt Panthers-ryhmä pystyy ensi kaudella lyömään pöytään.
Toronto Maple Leafsin, perinteikkään kanadalaisen menestysseuran nykymaine on surkuhupaisa. Nykyään sosiaalisen median aikakautena heidän tämän päiväistä franchisea voidaan kutsua vain meemiksi. Joukkue, joka ei vaan saavuta potentiaaliaan.
Viime vuosina työntö pudotuspeleissä on kausi toisensa jälkeen jäänyt eri syistä vajaaksi. On rähmätty täysin hyppysissä olleita pudotuspelisarjoja, joiden on ajateltu olevan jo ohi. Kirouksia, voisi sanoa demoneita leijuu joukkueen yllä niin paljon, että minä Sporttitohtorin nimeeni vannon, että tämän hetkinen Leafs-sukupolvi leikkikapteeninsa Auston Matthewsin johdolla ei tule kannua voittamaan. Piste.
Turha puhua sen enempää Leafsin pelistä tai mistään muustakaan, ei sillä ole väliä. Marnerin lähtö nyt ei ainakaan helpottanut tai avannut ovia mihinkään. Ruotsalainen William Nylander koittaa tekohengittää Leafs-orkesteria, ei kuitenkaan hänelläkään riitä. Ja nyt he eivät ole enää edes pudotuspelijoukkue. No, eipähän tulee enää uutta keväistä pettymystä, kun heidön miehistönsä on jo auringossa, kaukana Torontosta kuukauden päästä.
Siirrytäämpä iloisempiin aiheisiin. Nimittäin onnistujiin.
Sijalta 10. löytyvän Ottawa Senatorsin (73p) ja sijalta 3. löytyvän Tampa Bay Lightningin (82p) välistä löytyy kuusi joukkuetta. Top 10:n joukkueet ovat kaikki 9 pisteen sisällä, eli tasaista on ja tulee olemaan viimeisille kierroksille saakka. Konferenssin kärki Carolina Hurricanes (88p) ja kakkonen, jättiyllättäjä, sekä kammovireessä oleva Buffalo Sabres (86p) ovat jo lippunsa kevään karnevaaleihin lunastaneet. Nämä kaikki mainitut joukkueet voidaan laskea kauden onnistujiin, tai ainakin ne, jotka lopulta pudotuspeleihin tiensä selvittävät vielä loppukauden kiirastulessa.
Koko NHL:n tämän kauden runkosarjan isoin onnistuja ja valopilkku on Buffalo Sabres. Näin voidaan tässä kohtaa jo sanoa. Ja kaikki onni tälle ryhmälle suotakoon, ensimmäinen playoffkevät tälle organisaatiolle sitten kauden 10-11 on tosiasia. Sabres on tässä välissä raivannut tiensä läpi helvetin ja suoraan sanottuna sössinyt useana kautena viimeisillä kierroksilla playoffpaikkansa, mutta nyt tällä hetkellä 8 ottelun voittoputkessa rymistelevä biisonilauma ei voi enää sössiä.
Nyt puhutaan oikeasti parin matsin voittamisesta jäljellä olevasta 17:sta. Teoreettinen sauma siis lienee olemassa, mutta pidän sitä epätodennäköisempänä, kuin Niagaran putouksen jäätymistä.
Mitkä ovat sitten johtaneet Sabresin ryhtiliikkeeseen? Pohjaa Buffalossa on rakennettu jo vuosikymmen korkeitten ykköskierrosten varauksien pohjalle ja tällä hetkellä joukkuetta puolustuspäässä johtaa nimenomaan ”omat pojat”, ykkösvaraus Rasmus Dahlin C rinnassaan, toinen ykkösvaraus Owen Power ja maalissa suomalainen UPL, Ukko-Pekka Luukkonen. Hyökkäyksen kärki on terävä, kuumalapainen Tage Thompson ja Alex Tuch ovat takoneet tulosta ja taustalla on kourallinen tehokkaita laatuhyökkääjiä.
Penkin takana häärii toista kauttaan kokenut paluumuuttaja Lindy Ruff, joka on saanut häntä koipien välissä pelanneisiin ”poikiin” ryhtiä ja suoraselkäisyyttä. Nyt nämä pojat ovat lunastaneet organisaation asettamia odotuksia ja esittävät miehen otteita illasta toiseen.
Joulukuun puolessa välissä tehtiin GM-vaihdos, jonka jälkeen tulos ja biisonilauman esitys kentällä on ollut päinvastainen alkukaudella nähtyyn. Edellinen GM Kevyn Adams sai lähteä, kun joukkue niin monen edelliskauden tapaan tarpoi Itäisen konferenssin jumbona. Uudeksi kapellimestariksi nimettiin suomalainen, kokenut Jarmo Kekäläinen.
”Keklu” asteli median eteen ja kertoi joukkueen tavoitteen olevan Stanley Cup niin kauan, kun hän GM:n pallilla istuu. Joku kiekkojournalisti saattoi köhiä nyrkkiinsä tässä kohtaa, muttei enää.
Suomalaisittain tämä on tietysti tällä hetkellä hienoa katsottavaa, Kekäläinen kun sai rapaa aika tavoin edellispestissään Columbus Blue Jacketsin GM:n tontilla. Me suomalaiset kuitenkin tunnistetaan suomalainen paremmin, kuin ehkä joku muu.
Kuva Keklusta allekirjoittaneen silmään on kuitenkin rautainen ammattilainen, voitontahtoinen ja periksiantamaton, sekä jollain tavalla viekas, jota varmasti NHL-organisaation general managerilta vaaditaan.
Lisäksi mies vaikuttaa ihmisläheiseltä ja johtajalta, jonka kanssa luulisi ”alamaisenkin” olevan helppo työskennellä. En minä, tai tuskin kukaan muukaan usko, että Sabres löytyisi tällä hetkellä Idästä sijalta 2., jos Keklu ei olisi tullut johtamaan tätä sekavassa tilassa ollutta orkesteria.
Suurimmat Idän mestarikandidaatit, niin allekirjoittaneen, kuin monen muunkin ajatuksissa ovat Hurricanes ja Lightning. Nämä kaksi ovat osoittaneet 2020-luvulla iskukykynsä playoffeissa, Tampa kahden sormuksenkin muodossa.
Hurricanesin jälki runkosarjassa on viimeiseltä viideltä kaudelta häkellyttävää katseltavaa. Etenkin siihen nähden, ettei joukkue ole näinä kausina kertaakaan Stanley Cup-finaaliin yltänyt, mutta me kaikki tiedämme, että runkosarjalla ei ole merkitystä, pudotuspelisarjat ovat oma maailmansa. Viimeinen työntö Canes-legenda Rod Brind’Amourin ryhmältä on jäänyt aina inan vajaaksi. Materiaali on Canesilla leveä, joten tänä keväänä tarvitaankin johtavilta pelaajilta, etunenässä Sebastian Aholta, Jaccob Slavinilta, Seth Jarvisilta ja Andrei Svechnikovilta urotekoja ja miesten uran parasta lätkää, mikäli Canes mielii nostella kannua 20 vuoden tauon jälkeen.
Tampa Bay Lightning on pelottava ryhmä. Maailman tämän hetken paras laitahyökkääjä, venäläinen Nikita Kucherov on heidän ykköstykkinsä Brayden Pointin, Brandon Hagelin ja Jake Guentzelin säestäessä. Tampan puolustus on liigan parhaita sekä laajimpia, ja tolppien välissä on Tampan menestyskausilla luotettavuutensa todistanut, niin ikään, venäläinen Andrei Vasilevski.
Niinkö se vaan Lord Stanleyn malja löytäisi itsensä taas Floridan auringosta? Onko ainoa este sille se, että jostain käsittämättömästä syystä siirtoikkunan takarajoilla, Lightning kiinnitti toisen kerran franchisensa aikana Corey Perryn kevääksi miehistöönsä? 40-vuotiaan papparaisen, joka on hävinnyt VIISI (5) Stanley Cup-finaalia putkeen viimeisen kuuden kauden aikana.
Ja ei, nämä finaalit eivät ole kaatuneet Corey Perryn suorituksiin, mutta silti, c’mon. Ei se Perry kokemuksestaan ja viekkaudestaan huolimatta mikään vahvistus tuolle huippuunsa viritetylle pumpulle ole. Päin vastoin, riittääkö Corey-sedälle enää jalka tosissaan kevään peleihin? Muutenkin, jotain taikauskoa luulisi tarunhohtoisessa operoidessa GM Julien BriseBoisilta löytyvän.
No, ei kai siinä. Ennustan siis tässä kohtaa Lightingin Stanley Cup finaaleihin. Häviämään ne.
Tällä hetkellä ei ole kommentteja.Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!