Tenniksen maailmanlistalla ykköspaikalta kakkospaikalle pudonnut Jannik Sinner joutui keskeyttämään urakkansa Shanghai Openissa Kiinassa.

Sinner oli suurissa vaikeuksissa ottelussa Tallon Griekspooria vastaan. Ensimmäisen erän Sinner voitti 7-6, mutta hävisi toisen erän 5-7. Kolmatta erää Griekspoor johti 3-2, kun Sinner päätti luovuttaa.

Sinner ontui jalkaansa kolmannessa erässä ja löi palloa yllättävän paljon verkkoon. Viidennen pelin jälkeen hän päätti luovuttaa.

Sinneriä talutettiin kentällä. Se kertoo kieltään, että hänen vammansa voisi olla pahempikin.

Jos Sinner joutuu olemaan pidemmän aikaa sivussa, vahvistuu Carlos Alcarazin asema maailmanlistan ykkösenä. Alcaraz nousi ykköseksi voitettuaan Sinnerin US Openin finaalissa syyskuun alussa.

Sinner voitti vuosi sitten Shanghai Openin. Nyt hän menettää ATP-pisteitä, koska ei pysty uusimaan voittoaan.

Viime keväänä Sinner oli sivussa helmikuusta toukokuulle dopingkäryn takia. Hän kertoi saaneensa kiellettyä ainetta fysioterapeutiltaan haavan hoidossa ja selitys meni ensin läpi.

Kansainvälinen antidopingjärjestö Wada ei kuitenkaan kaikkea niellyt ja lopulta Sinner sai pienen kilpailukiellon.

TaikaWin

TaikaWin

Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
  • 15% käteispalautus päivittäin
  • Curacaon verolliset voitot
Speedz logo

Speedz

300 kierrosta 20€ talletuksella

brite

Plussat & Miinukset

  • 100 kierrosta heti, loput 50 kierrosta 4 päivän ajan
  • Kierrätys 10x ilmaiskierros -voitot
  • Turvalliselta taustajoukolta
  • Ei toistaiseksi talletusbonusta uusille asiakkaille
casimba nettikasinon logo

Casimba Casino

100% 5000€ asti + 50 ilmaiskierrosta

trustly

Plussat & Miinukset

  • Turvallinen MGA lisenssi
  • Verovapaat voitot
  • Myös vedonlyöntiä
  • Bonuksen korkea kierrätysvaatimus