Max Verstappen on nopeudellaan murskannut monen kuljettajan urakehitystä.
Potkut Red Bullilta ovat vuosien varrella saaneet Pierre Gasly, Alex Albon, Sergio Perez ja tuoreimpana tapauksena Liam Lawson, koska eivät ole menestyneet Verstappenia vastaan.
Neljä perättäistä mestaruutta voittanut Verstappen on tietysti erittäin hyvä kuski. Mutta Red Bull myös suunnittelee autonsa täysin hänen tarpeitaan varten. Kakkoskuski joutuu jo tämän takia antamaan paljon tasoitusta, koska hänen ajotyylinsä vaatimuksia ei samalla lailla oteta huomioon.
Lawson sai lähteä Red Bullillta kakkostalli Racing Bullsille tällä kaudella jo kahden kisan jälkeen. Hänen paikkansa Red Bullilla Verstappenin kakkosmiehenä ottaa Yuki Tsunoda.
Ensimmäisen kisansa Red Bullilla Tsunoda ajaa tulevana viikonloppuna sopivasti kotiradallaan Japanin Suzukassa. Odotukset ovat Japanissa korkealla. Ensi kertaa sitten 1980-luvun F1:n kärkitason tiimin autoa ajaa japanilainen kuljettaja.
Tsunodaa tukee japanilainen autojätti Honda, joka on Red Bullin kumppani. Se luo osaltaan paineita Red Bullille. Tsunodan heikko menestys Verstappeniin verrattuna olisi Hondalle huonoa mainosta.
Red Bull tietää tilanteen. Suzukassa seurataankin mielenkiinnolla, miten Tsunoda pystyy haastamaan Verstappenin.
Samaan aikaan Verstappen on siirtohuhujen kohteena. Hän on keskustellut yhteistyöstä sekä Mercedeksen että Aston Martinin kanssa. Red Bullille hän ei ole jäämässä.
Tämä saattaa vaikuttaa Red Bullin päätöksiin siitä, ettei Verstappenin kaikkia etuja oteta enää autonvalmisteluasioissa huomioon, vaan Tsunodankin toiveita saatetaan toteuttaa.
Suomalaisia Suzukassa ei ole mukana. Edellisen kerran Japanin F1-kisaviikonloppu vietiin läpi ilman suomalaisedustusta 1990.

Talleta 20€ ja pelaa 60€ kassalla!
Plussat & Miinukset
- 200% aina 500€ asti!
- Yli 5000 peliä
- Kattava VIP -ohjelma
- Rekisteröinnin jälkeen pikatalletukset

Talleta 20€, saat 40€ & 200 kierrosta
Plussat & Miinukset
- 100% talletusbonus 500€ asti
- + 200 ilmaiskierrosta
- Nopeat Zimplerin maksut
- Verolliset voitot

Uutuus pikakasino!
Plussat & Miinukset
- Viron lisenssi
- Verovapaat voitot
- Tunnetulta pelitalolta
- Ei tervetuliaistarjousta