Kanada murskasi Suomen naisten jääkiekon MM-kisojen välieräottelussa maalein 8-1.
Tuloksesta voisi päätellä aivan muuta, mutta Suomi ei oikeasti ollut ottelussa niin alakynnessä. Toisessa erässä Suomella oli ote päällä ja Naisleijonat olisi voinut tehdä monta maalia.
Daryl Wattsin 3-1 -maali, jota edelsi suomalaisten karmea sähläily, ratkaisi ottelun. Suomen valmennusjohto haastoi tilanteen paitsiona, mutta videotarkastuksessa maali tuomittiin lailliseksi. Sen jälkeen Kanada teki nopeassa tahdissa kolme maalia lisää.
Kanada teki neljä maalia minuutissa ja 58 sekunnissa. Suomi menetti otteensa 3-1 -maalin myötä täysin.
Kolmas erä oli Suomelta todella heikkoa tekemistä. Siihen vaikutti toki fiksukin lähestymistapa. Sunnuntaina kello 15 alkaen Suomi pelaa pronssiottelussa Tshekkiä vastaan ja siihen peliin oli hyvä säästää energiaa.
Suomi voitti Tshekin turnauksen alkusarjassa 4-2. Pronssiottelun voittaminen täyttäisi Suomen tavoitteet.
Kanada-ottelusta voidaan vetää yhä samat johtopäätökset. Vaikka toisessa erässä Suomella hyvä ote olikin, ei Naisleijonat kokonaistasossaan ole Kanadaa lähelläkään.
Suomi voitti Kanada 2019 MM-kisojen välieräottelussa Espoossa. Sen jälkeen Kanada on kasvattanut Suomeen etumatkaa huomattavasti.

Shotz Casino
20€ talletuksella 100 spinniä ja voitot kotiin!
Plussat & Miinukset
- Uudistettu tervetuliaistarjous: ilmaiskierroksia 200 spinniin asti!
- Ilmaiskierroksia korkeammalla panoksella
- Voitot suoraan kotiutukseen
- Talletusbonus puuttuu

Raketti
Ensitalletuksella 300 ilmaiskierrosta!
Plussat & Miinukset
- Päivittäinen cashback
- Briten talletukset ja kotiutukset
- Laaja pelivalikoima
- Ei verovapaa
