Jordan Staal - Kapteenien kapteeni

37-vuotias konkari, Carolina Hurricanes-kapteeni Jordan Staal. Kapteenien kapteeni. Mies kuin veistos. Siinä on sitä esikuvaa ja roolimallia niille, jotka joskus haaveilevat nostavansa pokaaleja C rinnassaan lajissa nimeltä jääkiekko. Tai oikeastaan missä lajissa tahansa.

Johtajaksi kasvanut

Jordan Staal oli koko menneen NHL-kauden kovin jätkä. Sen hän todisti finaaleissa. Hän ei pelitaidoiltaan ole edes top 100 NHL-pelaajan joukossa. Mutta sillä ei ole mitään väliä, kun kokemus, mentaliteetti ja korvienväli on Staalin tasolla.

Miehestä on läpi hänen 20-vuotisen NHL-uransa ajan paistanut ne luonteenpiirteet, joita voittavalta pelaajalta, voittavalta kapteenilta vaaditaan. Logolle pelaaminen, raju työnteko ja joukkue edellä. Mies ei ole koskaan paistatellut highlight-videoissa tai pistepörssin kärkisijoilla, koska hänen vahvuutensa ovat aivan jossain muualla, vähintään yhtä tärkeissä asioissa.

Aloitukset, jäähyjen tappaminen, kahden suunnan pelaaminen, maalineduspelaaminen. Näissä osa-alueissa Jordan Staal on ollut 20 vuotta NHL:n kärkeä. Ja näillä osa-alueilla pärjääminen vaatii kovaa päätä. Ja pirun nöyrää työntekoa.

Ällistyttävän kovasta urheiluperheestä tulevalla Staalilla on urheilijan ja jääkiekkoilijan perusarvot olleet kunnossa aina. Neljän pojan veljessarjasta jokainen pääsi urallaan NHL:ään. Veljeksistä vanhin, Eric, voitti myös urallaan Stanley Cupin Jordanin tavoin niinikään Hurricanesissa vuonna 2006.

Samasta perheestä neljä jääkiekkoilijaa maailman absoluuttiselle huipulle. Se ei ole sattumaa tai pelkkää lahjakkuutta. Se kielii siitä, että asiat on jokaisen veljeksen kohdalla tehty oikein ensimmäisestä päivästä lähtien.

Veljeksistä jokainen on urallaan ollut koko kiekkoilevan maailman arvostama. Jokaisesta veljeksistä on kuultu sanottavan, kuinka hienoja joukkuekavereita, ihmisiä ja johtajia Staalit ovat.

Jordan Staalin kaltaiseksi johtajaksi ei voi opetella. Sellaiseksi kasvetaan. Ihan siitä polvenkorkuisesta lähtien.

Staalin perheestä ja veljeksistä kannattaakin lukea lisää internetin ihmeellisestä maailmasta. Varsinkin te, ketkä omasta mussukastanne haluatte tehdä sen tulevan Crosbyn ja Gretzkyn. Pelkästään kiekkojen ampuminen hernepurkkeihin, parhaat varusteet ja treenikyydit Teslan pehmoisilla penkeillä eivät tee mukulastasi uutta Crosbyä tai Staalia.

Hurricanesin ja Staalin uskomaton kausi

Hurricanes pystyi tällä kaudella harvinaiseen temppuun. Se dominoi sekä runkosarjaa, että playoffeja. 2 tappiota peräkkäin viimeksi tammikuun 3. päivä. 3 tappiota yhteensä playoffeissa. Tällaisia kausia ei ole kovin moni joukkue pelannut.

Canesin erinomaisuus oli toki tiedossa ennen playoffeja ja finaaleja, mutta viime vuosina ironisesti sanottuna pyörremyrskyn silmässä syistä taikka toisista pyörinyt joukkue oli, ainakin itselleni suuri kysymysmerkki.

Mutta olisihan se pitänyt jo playoffien ensimmäisessä ottelussa tajuta, mitä Canesilla on käsillään. Ensimmäisen playoffmatsin ensimmäinen aloitus keskellä, ja Jordan Staal tiputtaa hanskat vastustaja Senatorsin kapteeni Brady Tkachukin kanssa.

Nuori, kapteenia ja jotenkin johtavaa pelaajaa esittävä, veljensä ja isänsä saavutuksilla ratsastava kapteenin irvikuva oli varmaan tuttuun tyyliinsä läpi alkulämpöjen pieksänyt suutaan Canesin puolelle.

Eihän Isä-Jordan tuollaista omalla kotijäällään kuuntele. Siitä nuori kukkoilija ensimmäisessä aloituksessa parilla isällisellä iskulla jäähän ja playoffit käyntiin. Siitä se alkoi, ja kannun nostoon päättyi. Tottakai. Staalin kaltaisen johtajan joukkueelle ei v*ttuilla sekuntiakaan.

Joukkueella ja sen pelaajilla ei ollut hirveästi voittamisen kokemusta ja näytöt aiempien vuosien pudotuspeleissä vajavaisia.

Mutta kun tekoja tarvittiin, astuivat etunenässä esiin harmaapartaiset Taylor Hall ja Jordan Staal. He olivat Hurricanesin ylivoimaisesti kaksi parasta kenttäpelaajaa.

Kuka olisi uskonut esimerkiksi 5 vuotta sitten? En ainakaan minä. Vaikka hienoja herrasmiehiä ovatkin läpi pitkien uriensa olleet.

Kaikkien aikojen kapteeni?

Jordan Staal nousi tänä keväänä minun papereissani Sidney Crosbyn ja Alexander Barkovin rinnalle. NHL:n parhaana kapteenina. Näistä kolmesta en osaa valita, kuka olisi paras. Niin erinomaisia, oikeastaan täydellisiä jääkiekkoilijoita ja liidereitä edellä mainitut ovat.

Miehet ovat pelitaidoiltaan sellaisia, että he voisivat keskittää energiansa tehopisteiden keräämiseen ja oman nimensä kasvattamiseen ja palkintojen keräämiseen. Onnistuen siinäkin varmasti. Mutta he laittavat joukkueen edelle. Aina. Eivät vain puheissaan haastatteluissa, vaan oikeasti kentällä. Niin, että kaikki urheilusta ymmärtävät sen näkevät.

He, Staal mukaan lukien, tuovat pöytään sen, mitä joukkue eniten kullakin hetkellä tarvitsee. Oli se sitten vastustajan ylivoiman tappamista, tärkeän aloituksen voittamista tai tuloksen tekoa. Nämä herrat hoitavat ja näyttävät edestä.

Stanley Cupin finaaleihin Staal kirjautti 6 peliin huikeat 6+1 ja voitti 68% 122:sta aloituksestaan. Aika huikeat tilastot. Olin nähnyt Staalilta tähän mennessä koko elämäni aikana ehkä 3 maalia ennen näitä playoffeja. Nyt mies teki joka asennosta, joka kerta, joka paikasta.

Mutta edes nämä maalit tai aloitusprosentit ei ole se, minkä vuoksi nostan Staalin yhdeksi kaikkien aikojen kapteeniksi.

Se, mikä tekee Staalista nyt yhden kaikkien aikojen kapteeneista, on nimenomaan se johtajuus, seurauskollisuus ja työmäärä joukkueen eteen. Mistä hän sai nyt ansaitsemansa palkinnon.

Edes nelospelissä Staalin osuttua kahdesti ja TV-kameroitten poimiessa miehen kasvot noin viiteenkymmeneen otteeseen kuviin, ei tämän kivikasvoisen johtajan ilme värähtänyt kertaakaan. Katse oli edelleen tappava. Nälkäinen. Ei mitään tyytymisen merkkejä.

Joukkuekavereita varmasti välillä vähän huvitti, kuinka keskimäärin 10 uunia kauteen operoiva veteraani rikkoo Stanley Cup-finaaleiden ennätyksiä maalinteossa, mutta Staal pysyi tyynenä. Hänen naamansa ei peruslukemilta hievahtanutkaan saatika kädet nousseet hartiatason yläpuolelle, ennen kuin kutospelin päätteeksi summeri soi ja työ oli tehty.

Ilman Staalin kaltaisia johtajia ei tule mestaruuksia

Sitten ilmainen vinkki kaikille Stanley Cupin voitosta haaveileville organisaatioille. Kannattaa valita kapteeniksi joku joukkueen johtava pelaaja. Joku, kuka rakastaa seuraa, kaupunkia ja joukkuettaan. Joku, kuka on valmis tekemään likaisenkin työn menestyksen eteen. Joku, kellä kasvaa rintakarvat.

Scott Stevens, Joe Sakic, Steve Yzerman, Dave Andreychuk, Rod Brind’Amour, Scott Niedermayer, Nicklas Lidström, Sidney Crosby, Jonathan Toews, Zdeno Chára, Dustin Brown, Alex Ovechkin, Alex Pietrangelo, Steven Stamkos, Gabriel Landeskog, Mark Stone, Aleksander Barkov, Jordan Staal.

Siinä 2000-luvulla Lord Stanleyn maljan käsivarsilleen nostaneet kapteenit. Ei ole siloposkisia ilmaveivipoikia. Ei aina se joukkueen kovin maalitykki. Ei se, kellä on eniten Instagram-seuraajia. Ei se pahin diiva.

Tuossa listassa on ja siihen tulee jatkossakin vain karheita jääkiekkoilijan roolimalleja. Kuten Jordan Staal. Kapteenilla ei saa olla puutteita. Nykypäivän NHL:ssä turhan monella joukkueella on liian epäuskottava kapteeni. Sellainen, joka ei tule koskaan joukkojaan mestaruuteen johtamaan.

Vink, vink, esimerkiksi Toronto Maple Leafsin, Ottawa Senatorsin, Chicago Blackhawksin ja Vancouver Canucksin suuntaan. Auston Matthews, Brady Tkachuk, sekä mahdolliset tulevat joukkueidensa ”kapteenit” Connor Bedard ja Elias Pettersson eivät tuohon listaan kuulu. Eivätkä tule koskaan kuulumaan.

Etsikää organisaatioonne pelaaja, ihminen ja johtaja kuten Jordan Staal. Tai kasvattakaa sellainen. Sitä ennen, kun sinulla ei ola tällaista johtajaa joukkueessasi, ei kannata menestyksestä haaveilla.