Ampumahiihtokauden sensaatio Suvi Minkkinen saavutti pronssia MM-kisoissa pitkamatkalla Sveitsin Lenzerheidessa perjantaina.
Mitali oli Suomelle ensimmäinen MM-kisoista kahdeksaan vuoteen. Edellisen kerran suomalaisista MM-mitaleille oli yltänyt Kaisa Mäkäräinen 2017 yhteislähtökisassa.
Mäkäräinen voitti urallaan yhden MM-kullan, yhden MM-hopean ja neljä pronssia. Maailmancupin kokonaiskilpailun hän voitti 2011, 2014 ja 2018.
Mutta olympiakisoissa Mäkäräisen mitalisaldo oli pyöreä nolla. Vancouverin 2010 olympialaisissa hän epäonnistui pahasti, joskaan silloin mitalia ei vielä odotettu. Sotshissa 2014 ja Pyeongchangissa Mäkäräiseltä odotettiin olympiakultaa, mutta hän petti odotukset pahasti.
Epäonnistuminen olympialaisissa jätti Mäkäräisen uraan tahran. Onhan kyse kuitenkin ampumahiihdonkin osalta tunnetuimmista kilpailuista.
Minkkinen on tällä kaudella noussut ampumahiihdossa maailman eliittiin. Kenties hän voi Milano Cortinan 2026 olympialaisissa tehdä sen, mikä Mäkäräiseltä jäi tekemättä eli saavuttaa olympiamitalin.
Naiset ovat kilpailleet olympialaisissa ampumahiihdossa Albertvillen kisoista 1992 lähtien. Suomalaiset eivät ole voittaneet naisten ampumahiihdossa yhtäkään MM-mitalia.
Miesten ampumahiihdossa suomalaisista viimeksi on voittanut ampumahiihtomitalin Ville Räikkönen. Hän oli pronssilla Naganossa 1998.

Uutuus pikakasino!
Plussat & Miinukset
- Viron lisenssi
- Verovapaat voitot
- Tunnetulta pelitalolta
- Ei tervetuliaistarjousta

Talleta 20€ ja saat 40€ + 100 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- Vain 1€ talletukset
- Tunnetulta Rootz -perheeltä
- Maltan lisenssi
- Ei vedonlyöntiä

30-600 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
- Tuohirullan pääpalkinto 5000€
- Minimi kotiutusraja 5€!
- Ei Push Gamingin -pelejä