Tekoälyn kehitys on merkittävä puheenaihe myös urheilussa.
Digian tekoäly on tehnyt viime vuosina yllättävän tarkkoja ennusteita Liigan kauden tuloksista. Viime kaudella tekoäly ennusti joukkueiden sijoitukset oikein 70 prosenttisesti.
Tällä kaudella tekoäly ennusti oikein 10 pudotuspelijoukkuetta. Kahden joukkueen osalta ennuste meni pieleen.
Kärppien heikko menestys yllätti kaikki. Kärpät ei yltänyt edes pudotuspeleihin.
Tekoäly ennusti, että Kärpät etenisi kyllä pudotuspeleihin. Pudotuspelipaikasta Kärpät taistelikin päätöskierrokselle saakka, mutta jäi lopulta sijalle 13 ja sen kausi sai aikaisen päätöksen.
Syksyllä Tappara ja Kärpät olivat ennusteissa korkealla. Tappara sentään pääsi pudotuspeleihin, mutta oli sarjataulukossa vasta yhdeksäs. Niin heikkoa sijoitusta tekoäly ei osannut Tapparalle ennustaa.
Viime marraskuussa tekoäly veikkasi mestariksi HIFK:ta. Tuoreimmassa ennusteessa HIFK ei ole edes mitalikolmikossa.
Digian tekoälyn mukaan mestaruuden voittaa Lukko. Hopeaa ottaa Ilves ja pronssia KalPa.
Kärkikolmikon järjestys olisi tekoälyennusteen mukaan sama kuin runkosarjassa.

Paratiisi
Talleta 30€ tai enemmän, saat 300 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- 300 ilmaiskierrosta + 20% päivittäinen käteispalautus
- Britella nopeat siirrot
- Pelivalikossa + 5000 peliä
- Ei betsejä

Tykitys
333 ilmaiskierrosta ensitalletukselle!
Plussat & Miinukset
- Päivittäinen cashback 20% asti
- Pikakasino
- Tykityuksen oma jackpot
- Ei verovapaa
