Lukemat 6-1 eivät jätä mitään seliteltävää. Yhdysvallat oli Suomea vastaan murskaavan paljon parempi 4 Nations Face-Off -turnauksessa.

Suomen päävalmentaja Antti Pennanen painotti, että kaksi erää Leijonat pelasi hyvin. Näin olikin.

Pennanen myönsi, että kolmannessa erässä ei mennyt hyvin. Ei mennytkään.

Yhdysvallat oli ottelun suosikki. Mutta Suomen tasoisen NHL-joukkueen ei pitäisi romahtaa kolmannessa erässä totaalisesti, kuten nyt kävi.

On turha selitellä, että kaksi erää pelattiin ihan hyvin. Kaikki tietävät, että jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia. Maalit ratkaisevat.

Yhdysvallat teki kuusi maalia. Suomi teki yhden maalin. Jääkiekon perustotuus on, että maalit ratkaisevat.

Juuse Saros pelasi maalillaan kaksi erää hyvin. Kolmannessa erässä hän oli surkea ja sai ottaa osavastuun tappiosta.

Suomalaismedia selittelee, että karu totuus tuli ilmi. Tasoero oli vain suuri.

Ei ole oikeasti niin suuri. Suomi pelasi kolmannen erän huonosti, eikä Pennanen pystynyt herättelemään joukkuettaan. Se oli kertomus epäonnistumisesta.

Suomi pelaa lauantaina Ruotsia ja maanantaina Kanadaa vastaan. Niistä peleistä toivotaan ryhtiliikettä.

Jos sitä ryhtiliikettä ei tule, on Jääkiekkoliiton syytä harkita toista päävalmentajaa Milanon olympialaisiin Pennasen tilalle.

Shotz kasino logo

100 spinniä ei kierrätystä!

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta väh. 20 euroa ja saat 100 ilmaiskierrosta
  • Voitot suoraan kotiutukseen
  • Casino Fridayn sisarus
  • Talletusbonus puuttuu
Pelikioski logo

Käteiskierroksia tai 500€ bonusrahaa

brite

Plussat & Miinukset

  • Korkea nostoraja!
  • Minimitalletus 10€
  • Bonuksissa ei kierrätystä
  • Ei vedonlyöntiä
Nitro Casinon logo

Talleta 20€ ja saat 40€ kassan

trustly

Plussat & Miinukset

  • Todella tutulta pelitalolta
  • Trustlyn nopeat siirrot
  • MGA:n pelilisenssi
  • Pienempi pelivalikko