Suomen joukkue ensi perjantaina alkavaan jääkiekon MM-turnaukseen julkistettiin sunnuntaina.

Nimilistalla on kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää. Vahvistuksia voi tulla mukaan vielä NHL:stä.

Tällä hetkellä mukana on kuusi NHL-vahvistusta. Maalivahdit Juuse Saros ja Justus Annunen, puolustaja Nikolas Matinpalo sekä hyökkääjät Teuvo Teräväinen, Eeli Tolvanen ja Juuso Pärssinen.

Suomi pelasi Tshekin Brnossa umpisurkean kenraaliharjoitusturnauksen. Leijonat hävisi Tshekille 2-4, Sveitsille 2-8 ja Ruotsille 2-6. Siis 18 maalia meni omiin!

Huolestuttavaa on, että turnauksessa pelasivat kaikki muut MM-joukkueeseen valitut pelaajat paitsi Matinpalo ja Teräväinen.

Liigan finaalijoukkueista KalPasta ja SaiPasta MM-joukkueeseen ei kelvannut pelaajia. Ei myöskään välieriin asti selvinneistä Ilveksestä Lukosta.

Suomi pelaa alkusarjansa Tukholmassa. Vastustajana on avausottelussa ensi perjantaina Itävalta.

Suomen joukkue matkustaa Tukholmaan tiistaina. Ensimmäisessä MM-ottelussaan perjantaina Tukholmassa Suomi kohtaa Itävallan. Ottelu alkaa kello 17.20 Suomen aikaa.

Suomen joukkue MM-kisoissa:

Maalivahdit
31 Justus Annunen, Nashville Predators, NHL
33 Emil Larmi, Växjö Lakers HC, SHL
74 Juuse Saros, Nashville Predators, NHL

Puolustajat
2 Rasmus Rissanen, Linköping HC, SHL
4 Mikko Lehtonen, Zürich Lions, NLA
6 Tony Sund, HIFK Helsinki
18 Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
23 Nikolas Matinpalo, Ottawa Senators, NHL
37 Atro Leppänen, Sport Vaasa
42 Robin Salo, Malmö Redhawks, SHL
50 Mikael Seppälä, HV71, SHL

Hyökkääjät
13 Mikael Ruohomaa, Frölunda HC, SHL
15 Lenni Hämeenaho, Ässät Pori
19 Waltteri Merelä, SC Bern, NLA
20 Eeli Tolvanen, Seattle Kraken, NHL
21 Patrik Puistola, Örebro HK, SHL
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
25 Joona Ikonen, Malmö Redhawks, SHL
29 Ahti Oksanen, Lausanne HC, NLA
41 Jan-Mikael Järvinen, Ässät Pori
47 Eemil Erholtz, Ässät Pori
61 Juuso Pärssinen, New York Rangers, NHL
82 Harri Pesonen, SCL Tigers, NLA
86 Teuvo Teräväinen, Chicago Blackhawks, NHL
91 Juho Lammikko, Zürich Lions, NLA

Leijonien otteluohjelma MM-kisoissa;

Suomen ottelut Tukholman alkulohkossa:
Pe 9.5. 17.20 Suomi – Itävalta
Su 11.5. 21.20 Suomi – Ranska
Ma 12.5. 21.20 Suomi – Ruotsi
To 15.5. 17.20 Suomi – Slovenia
La 17.5. 13.20 Suomi – Latvia
Ma 19.5. 21.20 Suomi – Kanada
Ti 20.5. 17.20 Suomi – Slovakia

Puolivälierät to 22.5.
17.20 (Tukholma & Herning)
21.20 (Tukholma & Herning)

Välierät la 24.5
15.20 (Tukholma)
19.20 (Tukholma)

Mitaliottelut su 25.5.
16.20 Pronssiottelu (Tukholma)
21.20 Loppuottelu (Tukholma)

24casino logo

Talleta 20€, saat 40€ & 50 kierrosta Sweet Bonanzaan

trustly

Plussat & Miinukset

  • NYT pikakasino! Trustlyn talletukset
  • Jopa 4 eri talletusbonusta
  • Talletuksen jälkeen 50 ilmaiskierrosta Sweet Bonanzaan!
  • Verolliset voitot
TaikaWin

Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
  • 15% käteispalautus päivittäin
  • Curacaon verolliset voitot
BetsBunny logo

Talleta 25€, saat 56.25€ & 50 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Tervetulobonus: 100% aina 250€ asti
  • Yhteensä 1200€ edestä bonuksia
  • + 50 ilmaiskierrosta
  • Lokaalisaatio ontuu paikoitellen