4 Nations Face-Off ei ollut Suomelta katastrofi. Ruotsi voitettiin jatkoajalla.

Silti Suomi jätti turnauksessa itsestään hyvin epätasaisen kuvan. Esitys oli kaikkea muuta kuin ehjä, vaikka vastustajat kovaa luokkaa olivatkin.

Suomen puolustus oli turnauksen ylivoimaisesti heikoin. Hyökkäys taas veti vertoja muihin joukkueisiin. Suomella oli monta hyökkääjää, jotka olisivat varmasti mahtuneet Yhdysvaltain, Kanadan tai Ruotsin joukkueeseen.

Mutta moni hyökkääjä alisuoritti aivan liikaa. Syynä oli tiiviin viisikkopelin puute.

Kiekkoa heitettiin hyökkäyksissä ränniin. Päätykiekkojen myötä vastustaja sai helpommin aloitteen.

Puolustusalueella pelaajat olivat liian kaukana toisistaan. Kanada, Yhdysvallat ja Ruotsi hyödynsivätkin moiset heikkoudet helposti, kun niillä oli käytössään NHL:n ehdotonta eliittiä.

Suomen maalivahtipeli oli heikkoa. Vastassa oli kovia joukkueita, joita vastaan Suomi puolusti huonosti, mutta Kevin Lankisen ja Juuse Saroksen esitykset maalilla olivat erittäin epätasaisia.

Milano Cortinan 2026 olympialaisissa Leijonilla on uusi yritys. Turnaus on pidempi ja alkulohkosta pääsee varmasti jatkoon, joten pelitavan hiomiseen on aikaa enemmän.

Toivottavasti päävalmentaja Antti Pennanen ottaa 4 Nations Face-Offin virheistä opikseen. Ei ero Yhdysvaltoihin ja Kanadaan oikeasti niin suuri ole Suomella kuin nyt voisi päätellä.

Shotz kasino logo

100 spinniä ei kierrätystä!

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta väh. 20 euroa ja saat 100 ilmaiskierrosta
  • Voitot suoraan kotiutukseen
  • Casino Fridayn sisarus
  • Talletusbonus puuttuu
Pelikioski logo

Käteiskierroksia tai 500€ bonusrahaa

brite

Plussat & Miinukset

  • Korkea nostoraja!
  • Minimitalletus 10€
  • Bonuksissa ei kierrätystä
  • Ei vedonlyöntiä
Nitro Casinon logo

Talleta 20€ ja saat 40€ kassan

trustly

Plussat & Miinukset

  • Todella tutulta pelitalolta
  • Trustlyn nopeat siirrot
  • MGA:n pelilisenssi
  • Pienempi pelivalikko