Suomi aloitti jalkapallon MM-karsinnat viime perjantaina voittoisasti. Malta voitettiin 1-0.
Vuoden voitoton jakso päättyi, mutta mitään riemua voitto ei tuottanut. Olihan Suomen esitys niin huono.
Oli tuuria matkassa, että Huuhkajat sai kolme pistettä. Maltaa parempi joukkue olisi voinut voittaa ottelun 6-1. Suomen onni oli, että vastustajan hyökkääjien viimeistelytaito oli perjantaina onnetonta.
Maanantaina Suomi pelaa Kaunasissa. Siellä vastassa on Liettuan joukkue.
Lähinnä koripalloilijoistaan tunnettu Liettua ei todellakaan lukeudu Euroopan jalkapalloeliittiin, mutta on Maltaa kovempi joukkue. Jos Suomi pelaa yhtä heikosti kuin Maltaa vastaan, poistuu Liettua kentältä varmasti voittajana.
Edellisen kerran Liettua on voittanut jalkapallon miesten A-maaottelun viime kesäkuussa. Silloin se voitti Baltic Cupissa Latvian 2-0.
Kilpailullisissa otteluissa Liettua on viimeksi ottanut voiton viime vuoden maaliskuussa. Silloin se kukisti Gibraltarin sekä kotona että vieraissa 1-0.
MM-karsinnat Liettua aloitti viime perjantaina niukalla tappiolla. Puola löi pitkään päätään seinään, mutta voitti Robert Lewandowskin maalilla lopulta 1-0.
Suomi ja Liettua ovat kohdanneet 2000-luvulla vain kerran. Liettua voitti Baltic Cupin ottelussa suomalaiset 2014 maalein 1-0.
Liettualla ei ole pelaajia suurissa liigoissa. Keskitason sarjoissa Liettualta löytyy kuitenkin pelaajia. Joukkueella on kyllä kapasiteettia Suomen päihittämiseen.
Suomen on maanantaina parannettava merkittävästi kaksinkamppailupelaamistaan. Puolustuspelin tulee terävöityä huomattavasti. Muuten ei kunnian kukko laula.
Ottelu alkaa Kaunasissa kello 19.

Shotz Casino
20€ talletuksella 100 spinniä ja voitot kotiin!
Plussat & Miinukset
- Uudistettu tervetuliaistarjous: ilmaiskierroksia 200 spinniin asti!
- Ilmaiskierroksia korkeammalla panoksella
- Voitot suoraan kotiutukseen
- Talletusbonus puuttuu

Raketti
Ensitalletuksella 300 ilmaiskierrosta!
Plussat & Miinukset
- Päivittäinen cashback
- Briten talletukset ja kotiutukset
- Laaja pelivalikoima
- Ei verovapaa
