Vaasan Sport hävisi torstaina ainoassa Liigan ottelussa KooKoolle maalein 2-5.

Sportin osalta ottelun suurimman uutisarvon tarjosi joukkueen puolustajan Atro Leppäsen syöttöpiste.

Samalla Leppänen kasvatti kauden kokonaispistemääränsä 17+36=53. Hän on sillä lukemalla yhden pisteen päässä puolustajien kaikkien aikojen piste-ennätyksestä Liigan runkosarjassa.

Suomen puolustajien NHL-pioneerilla Pekka Rautakalliolla on Liigan runkosarjan yhden kauden puolustajien piste-ennätys 25+28+53. Rautakallion aikana Liigassa pelattiin vain 36 ottelukierroksen pituinen runkosarja.

Myös Brian Rafalskilla on tilillään 53 pistettä. Rafalski pelasi kaudella 1998-99 HIFK:ssa keräten tehopisteet 19+34=53.

Rautakallio lähti piste-ennätyksensä jälkeen NHL:ään, kuten Rafalskikin, joka voitti peräti kolme Stanley Cupia. Lisäksi Rafalski voitti Yhdysvaltain joukkueessa olympiahopeaa 2002 ja 2010.

Nyt kolmella puolustajalla on runkosarjasta 53 pistettä, mutta ennätysmies on yhä Rautakallio. Hän teki ennätyskaudellaan eniten maaleja.

Leppänen voi rikkoa ennätyksen ensi lauantaina. Sport saa silloin vieraakseen Lukon.

Leppänen on vahvasti mukana NHL-huhuissa ensi kaudeksi. Sportissa hän tuskin jatkaa kaudella 2025-26.

Mainio Casino logo – turvallinen suomalainen nettikasino

Mainio

20€ talletuksella 40€ pelirahaa ja 25 ilmaiskierrosta!

Plussat & Miinukset

  • Verovapaa pikakasino
  • Mainio määrä kampanjoita
  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset!
  • Ei vedonlyöntiä
Ultra casinon logo

Ultra Casino

Talleta 50€, saat 100€

trustly

Plussat & Miinukset

  • 100% talletusbonus 300€
  • + 3000 peliä
  • MGAn verovapaat voitot
  • Ei vedonlyöntiä
Raju casino logo

Raju

Talleta VAIN 10€ ja saat 10 x 1€ kierrosta x1 kierrätyksellä!

Plussat & Miinukset

  • Yksinoikeudella Mummolta: super spinnit Sweet Rush Bonanzaan
  • Talleta vain 10€ ja saat 10 kierrosta 1€ panoksella
  • Vain 1x kierrätys tervetuliais -tarjouksessa!
  • Ei vedonlyöntiä