Mikko Rantanen on tammikuusta alkaen ollut kovan arvostelun kohteena päätettyään lähteä Colorado Avalanchesta.

Tai ei Rantanen itse kokonaan tästä päättänyt. Colorado ei olisi suostunut hänen palkkavaatimuksiin.

Rantanen kaupattiin tammikuussa Carolina Hurricanesiin, joka puolestaan kauppasi hänet maaliskuun alussa Dallas Starsiin. Rantasen peli tökki siinä mielessä, ettei hän yltänyt hurjiin tehoihin, joita häneltä odotettiin.

Dallas sai pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaansa juuri Rantasen ex-seura Coloradon. Sarja eteni seiskapeliin saakka. Siinä Rantanen räjäytti pankin.

Colorado johti ottelua kolmannessa erässä 2-0, mutta Dallas voitti 4-2. Rantanen teki kolmannessa erässä kolme maalia ja syötti yhden. Ottelun ja ottelusarjan tähdestä ei ollut epäselvyyttä.

Rantanen teki historiaa, sillä kukaan toinen pelaaja ei ollut aiemmin tehnyt kolmannessa erässä NHL:n seiskapelissä hattutemppua. Rantasesta tuli historian toinen pelaaja, joka merkkauttaa seiskapelin kolmannessa erässä neljä tehopistettä. Aiemmin moiseen pystyi Kevin Labanc keväällä 2019.

Rantasta ei enää voi moittia tehottomuudesta. Hän nousi tehoillaan pudotuspelien pistepörssin kärkeen kerättyään seitsemästä ottelusta tehot 5+7=12.

Colorado voitti Rantasen kanssa Stanley Cupin 2022. Vuosina 2023 ja 2024 Colorado ja Rantanen hävisivät pudotuspelisarjan Dallasille. Nyt Rantanen oli kaatamassa Dallasin kanssa ex-seuraansa Coloradoa, joka koki Dallasille jo kolmannen perättäisen tappionsa.

Dallas Starsin ainoa Stanley Cup on vuodelta 1999. Sen jälkeen se on ollut häviämässä finaalisarjaa 2000 ja 2020.

Tuohi logo

30-600 kierrätysvapaata spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
  • Tuohirullan pääpalkinto 5000€
  • Minimi kotiutusraja 5€!
  • Ei Push Gamingin -pelejä
Valtti Kasino

20€ talletuksella 50€ kassa ja 30 ilmaiskierrosta

trustly

Plussat & Miinukset

  • 150% aina 500€ asti
  • 30 ilmaiskierrosta peliin Bigger Bass Splash
  • Kevään 2025 uutuus pikakasino!
  • Ei vedonlyöntiä
Rapid Casino logo

100% bonus 300€ asti

trustly

Plussat & Miinukset

  • Tunnettu pelifirma
  • Maltan lisenssi
  • Trustlyn nopeat siirrot
  • Ei vedonlyöntiä