Helsingin Jokereiden valmennusryhmä saa rutkasti lisää kokemusta, kun Risto Dufva liittyy vahvistamaan sitä. Dufva, 61, aloittaa työnsä heti tänään maanantaina 16. syyskuuta ja on penkin takana Jokereiden ensimmäisessä kotiottelussa Nordiksella 17. syyskuuta. Dufva ilmoitti keväällä lopettavansa pitkän päävalmentaja-uransa.
Dufvan yli 30-vuotinen valmennusura on pitänyt sisällään suuria menestystarinoita. Näistä kirkkaimpina Suomen mestaruus JYPissä keväällä 2009 sekä neljä Mestis-mestaruutta (Jukurit 2001, 2002, 2003 ja 2006). Lisäksi mikkeliläinen on ollut osana Suomen maajoukkueen valmennusryhmää voittaen MM-hopeaa 2007, -pronssia 2006 sekä olympiahopeaa 2006 ja -pronssia 2010.
– Risto tuo meille arvokasta kokemusta, osaamista menestyksestä sekä ennen kaikkea lisää johtajuutta. Olemme määritelleet kunnianhimoiset urheilulliset tavoitteet, joissa aiomme pysyä ja Riston tuominen mukaan valmennustiimiin on iso palanen osana saavuttaa unelma Liiga-noususta, kertoo Jokereiden puheenjohtaja Mikko Saarni.
– Kun narri kutsuu, silloin mies lähtee. Näen tämän erittäin kovana haasteena. Jokereiden tavoite eli Liiga-nousu on hienoin asia, mitä suomalaisessa jääkiekossa voi saavuttaa. Olen saanut olla mukana kaikennäköisissä karkeloissa, mutta yhtä en ole koskaan kokenut: pelaamalla Liigaan, valmentajakonkari Dufva taustoittaa päätöstään.
Jokereiden päävalmentajana toiminut Tero Määttä jatkaa valmennusryhmässä kuten myös Kari Martikainen, Roy Hellgren ja Iiro Mäntylä. Dufva on Määtän ja koko ryhmän jatkosta erittäin tyytyväinen.
– Olen tullut tänne auttamaan Jokereita, niin valmentajia kuin pelaajia. En ole 18 vuoteen valmentanut tällä tasolla, joten kaikki tieto mitä meillä on, tarvitaan. Minusta on todella hienoa, että kaikki jatkavat. Se kertoo, että tämä on meidän kaikkien yhteinen asia, Dufva iloitsee.
Risto Dufvan ensimmäinen ottelu Jokereiden valmentajana sekä Valtteri Filppulan kotiinpaluu Nordiksella huomenna tiistaina 17. syyskuuta klo 18.30.
Uutinen: Jokerit.fi