YLE uutisoi perjantaina, ettei kisapappi Leena Huovinen jatka Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen tukena.

Asiaan ei tiettävästi liity suurempaa dramatiikkaa. Naisleijonien taustaryhmää on pienennetty ja päävalmentaja Tero Lehterän oli Jääkiekkoliiton kanssa päätettävä, mistä väkeä vähennetään. Luonnollisesti kisapappi ei ole taustaryhmän tärkein henkilö, vaikka kaikkea henkistä tukea tarvitaankin.

Huovinen kertoi YLE:n jutussa, että Lehterän kanssa hänellä oli asiallinen keskustelu. Sen sijaan Jääkiekkoliitto ei Huovisen mukaan saa täysiä pisteitä. Muuten Huovinen hyväksyy tilanteen.

Asia on saanut isoja otsikoita muissa medioissa. Se kertoo osaltaan, että klikkiotsikoista on pulaa. Huovisen lähdön tapauksessa kyse ei ollut dramaattisesta asiasta, kuten otsikoita lukemalla voisi ymmärtää.

Pelaajien piiristä ei ole kuulunut protesteja Huovisen pestin päättymisestä. Jos olisi tullut, olisi asialla ollut suurempaakin uutisarvoa.

Suomi voitti viime keväänä MM-pronssia. Kisojen jälkeen vaihdettiin päävalmentajaa. Juuso Toivola sai lähteä Tero Lehterän tieltä.

Lehterä on kovassa paikassa. Jos Suomi epäonnistuu olympialaisissa, voivat Naisleijonien valtion maksamat apurahat olla vaarassa.

Winissimo

Talleta 20€ ja saat 40€ & 50 ilmaispyöräytystä Big Bass Bonanzaan!

trustly
Rio Ace -brändin logo, jossa moderni typografia ja leijona-aiheinen symboli tummansinisellä taustalla

Rio Ace

25€ talletuksella 50€ pelirahaa sekä 100 FS Zeus vs Hades

neteller
paysafecard
skrill
visa
zimpler

Plussat & Miinukset

  • Hyvät vedonlyöntibonukset
  • Huikea määrä tarjouksia
  • Cashback 35% asti
  • Ei verovapaa
Ultra casinon logo

Ultra Casino

Talleta 50€, saat 100€

trustly

Plussat & Miinukset

  • 100% talletusbonus 300€
  • + 3000 peliä
  • MGAn verovapaat voitot
  • Ei vedonlyöntiä