Suomella ei ollut mitään jakoa naisten MM-jääkiekossa loppuotteluun, mutta pronssiottelussa Naisleijonat kairasi komeasti voiton Tshekistä jatkoajalla.
Tshekki oli johtanut ottelua 3-0. Suomi nousi tasoihin Elisa Holopaisen tehtyä kolmannessa erässä kaksi maalia. Jatkoerässä Jenniina Nylund teki 4-3 -voittomaalin.
Pronssiottelussa oli havaittavissa, että molemmat joukkueet piiputtivat. Suomalaiset tekivät kolmannessa erässä isoja virheitä, joista Tshekki ei lopulta onnistunut rankaisemaan.
Jatkoajalla Suomella oli bensaa vielä tankissa. Siihen saattoi vaikuttaa sekin, että Kanada-ottelussa lauantaina suomalaiset eivät enää laittaneet kaikkea peliin, kun Kanada toisen erän lopussa teki useamman maalin. Ei ollut mitään järkeä tuhlata energiaa enää ottelun kolmannen erän lopussa, kun peli oli jo selvä.
Naisleijonat pelasi MM-tasolla 2022-23 heikosti. Viime kaudella tuli paluu mitalikantaan ja nyt Tshekki pystyttiin voittamaan kotiyleisönsä edessä kovan taiston päätteeksi.
Tshekissä naisten jääkiekkokulttuuri on kovassa nosteessa. Siitä kertoo fakta, että Ceske Budejovicessa tehtiin uusi yleisöennätys.
Suomi on vielä toistaiseksi Tshekin kanssa tasavahva, mutta tilanne voi pian muuttua. Suomen naisten jääkiekossa taso on yhä liian kapea. Tyttöjen MM-kisoissa viime tammikuussa Suomi oli kaukana mitalitasosta.
Ensi kaudella Milanon olympiakisoissa pronssimitali on vielä realistinen tavoite. Jääkiekkoliiton on kuitenkin syytä ymmärtää, että Suomesta tulee aivan liian vähän naisten maajoukkueeseen kovemman luokan kansainvälisen tason pelaajia. Kun vanhempi kaarti lopettaa, uhkaa Suomi pudota mitalitaistosta.

Talleta 30€ tai enemmän, saat 300 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- 300 ilmaiskierrosta + 20% päivittäinen käteispalautus
- Britella nopeat siirrot
- Pelivalikossa + 5000 peliä
- Ei betsejä

Talleta 20€ ja saat 40€ kassan
Plussat & Miinukset
- Todella tutulta pelitalolta
- Trustlyn nopeat siirrot
- MGA:n pelilisenssi
- Pienempi pelivalikko

Käteiskierroksia tai 500€ bonusrahaa
Plussat & Miinukset
- Korkea nostoraja!
- Minimitalletus 10€
- Bonuksissa ei kierrätystä
- Ei vedonlyöntiä