NHL:n tapaan myös tuleva NBA-kausi alkaa kolkuttelemaan ovella, joten käännetäänpä katseet sinnekin suuntaan. Koripallon ykkösnimet nähdään taas tositoimissa lokakuun alussa. Pari viikkoa harjoituspelejä, jonka jälkeen 16.10. kello 3:30 Suomen aikaan heitetään taas pallo ilmaan totisissa merkeissä. Tällöin Houstonin Toyota Centerissä kohtaavat kotijoukkue Rockets ja Oklahoma City Thunder.
Jälkimmäinen mainittu lähtee kauteen ennakkosuosikkina, ja hyvin nälkäisenä sellaisena. Viimeiset pari kautta sarjaa puhtaasti dominoinut joukkue lähti yllättäen lauluun Konferenssifinaaleissa San Antonio Spursille. Thunder-miehistö kärsi pudotuspeleissä loukkaantumisista, mutta heidän putoaminen ja epäonnistuminen mestaruuden uusimisessa oli jättipaukku.
Nyt haastajia tulee löytymään vähintään saman verran kuin viime keväänä. Finalistijoukkueiden, Spursin ja NY Knicksin lisäksi usea laatujoukkue on vahvistunut entisestään.
Ennen kaikkea Philadelphia 76ers ja Miami Heat. 76ers kaappasi riveihinsä yhden liigan parhaimmista pelaajista, Jaylen Brownin, sekä kaikkien yllätykseksi sellaisen herran nimeltään LeBron James, jos olette koskaan kuulleet. Omasta takaa heillä löytyy Tyrese Maxey ja Joel Embiid, jotka lukeutuvat omilla paikoillaan liigan top vitoseen. Tämä joukkue terveenä pysyessään on valmis horjuttamaan vaikkapa Thunderia. Mutta pysyykö iäkäs LeBron vielä kunnossa? Onko käytettävissä tärkeimmillä hetkillä? Todennäköisesti on, mutta samaa ei voi luvata lasinilkka-Embiidistä. Arvoituksellinen ja heittämällä mielenkiintoisin jengi ensi kaudelle seurattavaksi.
Miami Heat vahvustui liigan parhaimmalla power forwardilla, Giannis Antetokounmpolla sekä hänen joukkuetoverillaan Bobby Portisilla. Äskettäin saatiin vahvistus myös heittämisen erikoismiehen, Klay Thompsonin, siirrosta Miamin rannikolle. Nämä herrat istahtavat viime kaudella muun muassa yhteen otteluun 83 pistettä nakuttaneen Adebayon rinnalle kuin nenä päähän. Mutta kysymysmerkkejä on jälleen. Liittyen nimenomaan miesten kunnossa pysymiseen. Jos miehistö pysyy suurimmaksi osaksi läpi kauden kasassa, on varma pudotuspelijoukkue kyseessä. Pudotuspeleissä parhaillaan mahdollisuudet konferenssifinaaleihin, mutten usko vielä mestaruuteen. Leveys ei tule riittämään.
76ersin jälkeen tulevan kauden toiseksi kiinnostavin joukkue papereissani on Minnesota Timberwolves. Joukkueen viihtyvyysarvo oli korkea jo entuudestaan pelkästään Anthony Edwardsin ansiosta ja nyt hänen viereen istutetaan tämän päivän NBA:n kovin taiteilija, pelinrakentaja LaMelo Ball. Tulevan kauden top 10-videoissa varsinkin donkkeihin ja syöttöihin liittyen ainakin viidessä tulee vilahtamaan nämä herrat. Ai että, odotan vesi kielellä. Mihin asti sitten tällä kaksikolla riittää Jaden McDanielsin ja Rudy Gobertin avustamana? Uskoisin, että vähintään yhtä pitkälle kuin Heatilla, mutta ongelma Minnesotassa on myös sama. Leveys ei tule riittämään aivan loppuun asti.
NBA vedonlyönti
Vedonlyöntisivustojen papereissa mestaruus menee Länteen. Spursille tarjotaan jostain ihmeen syystä yhtä suurta todennäköisyyttä mestaruuteen Thunderin kanssa (voittajakerroin 3.70 molemmilla). En ikinä tarttuisi Spursiin tuollaisella ansakertoimella. Thunderin pitäisi kertoimien puolesta olla selkeä ennakkosuosikki, yksinään.
Bookkereiden kahden selkeän ennakkosuosikin takana kolmanneksi pienin kerroin on Philadelphia 76ersillä, peräti 10.00.
Hiukan ylikertoimen makua on varsinkin hallitsevan mestarin NY Knicksin (10.00) ja maailman kenties parhaan koripalloilijan tähdittämän, Nikola Jokicin Denver Nuggetsin (26.00) kohdalla. Näitä kahta en sulkisi mestaruustaistosta pois kauden alla.
Jos jotain todella mustaa hevosta pitäisi hakea mestaruustaistoon, valintani osuisi Indiana Pacersiin, jonka voittajakerroin on huima 40.00. Toissa kevään finalistijoukkue, joka taipui seitsemännessä ottelussa Thunderille, joukkueen ylivoimaisen tähden, pelinrakentaja Tyrese Haliburtonin akillesjänteen sanottua itsensä irti.
Nyt Haliburton on takaisin, mutta missä kunnossa? Jos mies on sama, mitä 1,5 vuotta sitten, on taistelevalla ja periksiantamattomalla Pacersilla mahdollisuudet olla taas inhottava vastus kelle tahansa liigassa. Näen pienen tuhkimotarinan mahdollisuuden, mutta en odota liikoja. Voi olla vielä toinen välivuosi tulossa viime kauden tapaan, vaikka Haliburton onkin takaisin. Mutta uskon ja toivon Haliburtonin ja Pacersin palaavan ainakin lähelle sitä, mitä 25-keväällä.
(kertoimet 21.8.2026: iBet)
NBA aikataulu ja otteluohjelma
NBA runkosarja alkaa 16.10. kello 3:30 ottelulla Houston Rockets-Oklahoma City Thunder. Runkosarjassa pelataan 82 ottelua / joukkue. Runkosarja päättyy 12. huhtikuuta. Pudotuspelit alkavan play-in-tournamentilla 14. huhtikuuta ja kestävät aina kesäkuuhun saakka, jolloin mestari ratkaistaan NBA-finaaleissa. Pudotuspelit pelataan mallia paras seitsemästä.
NBA joukkueet
Joukkueet ennakoidussa järjestyksessä runkosarjan päätteeksi:
Eastern Conference – Itäinen konferenssi
- New York Knicks
- Philadelphia 76ers
- Boston Celtics
- Indiana Pacers
- Miami Heat
- Detroit Pistons
- Toronto Raptors
- Cleveland Cavaliers
- Orlando Magic
- Atlanta Hawks
- Charlotte Hornets
- Washington Wizards
- Chicago Bulls
- Brooklyn Nets
- Milwaukee Bucks
Western Conference – Läntinen konferenssi
- Oklahoma City Thunder
- Denver Nuggets
- San Antonio Spurs
- Minnesota Timberwolves
- Los Angeles Lakers
- Houston Rockets
- Golden State Warriors
- Dallas Mavericks
- Portland Trail Blazers
- Phoenix Suns
- Los Angeles Clippers
- Memphis Grizzlies
- Utah Jazz
- New Orleans Pelicans
- Sacramento Kings
Lauri Markkanen sopimus ja tuleva kausi
Lauri Markkasen tämän hetkinen sopimus Utah Jazzin kanssa on viisivuotinen ja arvoltaan 238 miljoonaa dollaria, joka takaa hänelle keskimäärin noin 47,6 miljoonaa dollaria kaudessa ja ulottuu aina kevääseen 2029 saakka. Tuleva kausi 2026–2027 on Markkaselle jo uran kymmenes NBA-kausi.
Lauri Markkanen pelasi henkilökohtaisella tasolla melkoisen jäätävän kauden 2025–2026. Suomalaistähti nakutti Utah Jazzille peräti 26,7 pistettä ottelua kohden, repi 6,9 levypalloa ja jakeli vielä 2,1 koriin johtanutta syöttöä päälle. Tilastorivi on siis jälleen kerran komeaa luettavaa, ei siinä mitään.
Joukkueen kannalta kausi oli sitten aivan toinen tarina. Utah Jazz jäi Läntisen konferenssin viimeiseksi, sijalle 15, ja kauden saldo oli murheellinen 22 voittoa ja 60 tappiota. Pudotuspeleistä ei tarvinnut tällä kertaa edes haaveilla, eikä Utahissa toisaalta hirveästi pudotuspelijunan perään juostukaan. Jazz harrasti osittain ihan tarkoituksellista tankkaamista eli tappioita kerättiin parempien varausvuorojen toivossa.
Markkaselle Utah’n meininki ei luonnollisesti ole ollut erityisen herkullista. Kun oma peli kulkee ja ukko painaa taululle lähes 27 pistettä illassa, mutta joukkueen kauden tavoite on käytännössä mahdollisimman hyvä varausvuoro, alkaa varmasti vähän korpeamaan. Ei siinä auta edes se kuuluisa ”pitkäjänteinen projekti”, jos kilpailuvietti hakkaa päälle.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Jos on yhtään taas niihin kuuluisiin puheisiin uskominen.
Kausi 2026–2027 on Markkaselle jo uran kymmenes NBA-kausi. Yhdeksän kautta on takana, mutta pudotuspeleissä suomalainen ei ole vielä pelannut otteluakaan. Aika hurja tilasto pelaajalle, joka on parhaimmillaan yksi liigan tehokkaimmista korintekijöistä.
Tulevalle kaudelle Utah lähtee kuitenkin huomattavasti kovemmalla nipulla. Joukkue hankki riveihinsä jo alkukeväästä Jaren Jackson Jr:n ja varasi kesän NBA-draftissa toisena pelaajana nuoren huippulupauksen Darryn Petersonin. Kun tähän soppaan lisätään Markkanen, alkaa kattilassa olla jo ihan oikeita aineksia.
Markkanen itsekin on suhtautunut Jazzin uuteen suuntaan luottavaisesti. Paperilla kasassa on selvästi aiempaa kilpailukykyisempi porukka, ja tällä kertaa tarkoituksena ei pitäisi olla voittaa mahdollisimman vähän pelejä. Tavoite on ihan oikeasti päästä mukaan karkeloihin – vähintään play-in-vaiheeseen ja siitä sitten katsomaan, mihin rahkeet riittävät.
Ja jos Jazz ottaa joukkueena askeleen eteenpäin, myös Markkasen All-Stars-mahdollisuudet paranevat tuntuvasti.
Markkanen valittiin tähdistöotteluun jo vuonna 2023, ja toisen valinnan metsästys on täysin realistinen tavoite. Jos 26,7 pisteen tahti pysyy edes lähellä viime kauden lukemia ja Utah onnistuu kääntämään muutaman viime kauden tappiot voitoksi, Markkanen on jälleen vahvasti mukana keskustelussa.
NBA:ssa All-Stars-valinnoissa ei nimittäin katsota pelkästään pistetilastoa. Joukkueen menestyksellä on merkitystä, ja siinä kohtaa Jazzin mahdollinen tasonnosto pelaa suoraan Markkasen pussiin.
Pallo on siis aika pitkälti Jazzin kenttäpuoliskolla.
Jos Utah löytää vihdoin voittamisen vaihteen ja Markkanen jatkaa viime kauden kaltaisella liekillä, voi suomalaisen kymmenes NBA-kausi olla jotain aivan muuta kuin edelliset vuodet. Play-in-paikka ei ole mikään mahdottomuus, All-Stars-valinta on täysin haarukassa ja pudotuspeleihin pääseminen olisi Markkaselle jo itsessään pieni uran merkkipaalu.
Yhdeksän NBA-kautta ilman pudotuspelejä on nimittäin aika pitkä runi.
Mistä näkee NBA pelit?
NBA-pelejä nähdään suomeksi selostettuna HBO Max -palvelusta urheilutilauksella. Kaikki ottelut on nähtävissä myös maksullisesta NBA TV:stä. Ilmaiset striimit kannattaa tarkistaa Mummon suosimilta vedonlyöntisivustoilta.

Tällä hetkellä ei ole kommentteja.Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!