NHL tiedotti torstaina ottavansa hakemuksia vastaan jääkiekon 2028 World Cup-turnauksen järjestämisestä.

Hakemuksia on aikaa jättää elokuulle saakka. Sen jälkeen NHL ja sarjan pelaajayhdistys NHLPA käyvät hakemuksia läpi ja päättävät kisakaupungeista alkuvuodesta 2026.

Kaksi kisakaupunkia valitaan helmikuussa 2028 pelattavaan turnaukseen. World Cupia voivat hakea kaikki kaupungit maailmassa, joilla on sopiva areena.

Toisin sanoen NHL ei kieltäydy World Cupin otteluiden järjestämisestä Euroopassa, vaikka Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF on tehnyt selväksi, ettei se halua, että pelejä järjestetään Euroopassa helmikuussa, koska MM-kisat ovat liian lähellä. Rahasta on kyse.

NHL viittaa tälle kintaalla. Sitä ei ilmeisesti kiinnosta, että MM-kisojen tuotot käytetään jääkiekon kehittämiseen, mikä tukee myös NHL:n omaa bisnestä.

World Cupissa tulee pelaamaan 2028 kahdeksan joukkuetta. Joukkueet jaetaan eri kaupungeissa pelattavaan kahteen neljän joukkueen lohkoon.

Kummastakin lohkosta kaksi parasta etenee jatkoon. Turnauksessa pelataan kaikkiaan 17 ottelua.

Jos IIHF ei hyväksy turnauksen järjestämistä, löytyisi ainoastaan viideltä maalta riittävästi NHL-pelaajia World Cupiin. Luvassa onkin surullinen poliittinen vääntö, joka viime kädessä ei hyödytä ketään.

TaikaWin

TaikaWin

Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
  • 15% käteispalautus päivittäin
  • Curacaon verolliset voitot
Speedz logo

Speedz

300 kierrosta 20€ talletuksella

brite

Plussat & Miinukset

  • 100 kierrosta heti, loput 50 kierrosta 4 päivän ajan
  • Kierrätys 10x ilmaiskierros -voitot
  • Turvalliselta taustajoukolta
  • Ei toistaiseksi talletusbonusta uusille asiakkaille
casimba nettikasinon logo

Casimba Casino

100% 5000€ asti + 50 ilmaiskierrosta

trustly

Plussat & Miinukset

  • Turvallinen MGA lisenssi
  • Verovapaat voitot
  • Myös vedonlyöntiä
  • Bonuksen korkea kierrätysvaatimus