Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat Norjan Trondheimissa päättyivät skandaaliin.

Lauantaina julkisuuteen levisi video, jossa paljastettiin norjalaisten muuttaneen mäkihyppypukujaan tarkastusten jälkeen saadakseen kilpailuetua. Norjan neljästä hyppääjästä kolme hylättiin miesten suurmäen kisan jälkeen.

Norjassa järkytys on raju. Ovathan suksilajit vuonojen maassa pyhä asia, johon suhtaudutaan kirkollisella hartaudella.

Nyt Norjan hiihtoliitto on suunnilleen samassa tilanteessa kuin Suomen hiihtoliitto oli Lahdessa 2001. Kansa vaatii selitystä. Päitä vaaditaan vadille.

Norjalaishyppääjät suoriutuivat Trondheimissa hämmästyttävän hyvin. Paljon paremmin kuin maailmancupin kisoissa tällä kaudella.

Herää vahva epäilys, ettei pukuvilppi rajoittunut pelkästään miesten suurmäen kisaan. Tutkimukset ovat varmasti käynnissä.

Mutta norjalaisten joukkohylkäys ei välttämättä toteudu. Riittävästi todisteita ei ole.

Luvassa on mielenkiintoisia lehdistötilaisuuksia. Tutkiva journalismi pääsee valloilleen.

Harmillisesti Jari Porttila ei ole tositoimissa. Norjaa takavuosina ryöpyttänyt legendaarinen MTV:n urheilutoimittaja ansaitsisi paikkansa Trondheimissa norjalaisia hiillostamassa.

Norjan media on aiemmin pitänyt tiukasti omiensa puolta. Kun ilmoille on tullut epäilyjä dopingista, ovat norjalaistoimittajat toimineet maansa tähtien suojamuurina.

Mielenkiinnolla odotellaan, tuleeko tälläkin kerralla norjalaismediasta ”minä uskon Martti Vainioon” -tyylisiä kommentteja.

TaikaWin

TaikaWin

Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
  • 15% käteispalautus päivittäin
  • Curacaon verolliset voitot
Speedz logo

Speedz

300 kierrosta 20€ talletuksella

brite

Plussat & Miinukset

  • 100 kierrosta heti, loput 50 kierrosta 4 päivän ajan
  • Kierrätys 10x ilmaiskierros -voitot
  • Turvalliselta taustajoukolta
  • Ei toistaiseksi talletusbonusta uusille asiakkaille
casimba nettikasinon logo

Casimba Casino

100% 5000€ asti + 50 ilmaiskierrosta

trustly

Plussat & Miinukset

  • Turvallinen MGA lisenssi
  • Verovapaat voitot
  • Myös vedonlyöntiä
  • Bonuksen korkea kierrätysvaatimus