Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletic (WA) on päättänyt ottaa käyttöön urheilijoiden pakollisen kromosomitestauksen.
Kyseinen testaus on käytössä jo Tokion MM-kisoissa syyskuussa. Urheilijalta otetaan geenitesti joko syljestä ja verestä ja testissä pitää pystyä osoittamaan, ettei urheilijalla ole Y-kromosomia, jos hän haluaa saada osallistumisoikeuden.
Päätös tehtiin DSD-urheilijoiden (Difference in sexual development) sekä transurheilijoiden takia. Korkeamman testosteronitason urheilijat saavat kilpailuetua biologisiin naisiin nähden, joten testeillä halutaan suojella naisten sarjoissa kilpailevia biologisia naisia.
Muutamat maat ovat systemaattisesti hakeneet riveihinsä DSD- sekä transurheilijoita saavuttaakseen menestystä. Esimerkiksi Pariisin olympiakisoissa naisten nyrkkeilyissä nähtiin pari farssia juuri tämän takia, kun periaatteessa mieheksi luokiteltava nainen sai kilpailla naisten sarjassa.
Yleisurheilussa on kuohuttanut eteläafrikkalaisjuoksija Caster Semenyan tapaus. Hänen kilpailemistaan naisten sarjoissa protestoitiin, koska hän sai kilpailuetua ”miehekkyytensä” takia.
WA:n päätös lienee merkittävä ennakkotapaus kansainvälisessä urheilussa.

Shotz Casino
20€ talletuksella 100 spinniä ja voitot kotiin!
Plussat & Miinukset
- Uudistettu tervetuliaistarjous: ilmaiskierroksia 200 spinniin asti!
- Ilmaiskierroksia korkeammalla panoksella
- Voitot suoraan kotiutukseen
- Talletusbonus puuttuu

Raketti
Ensitalletuksella 300 ilmaiskierrosta!
Plussat & Miinukset
- Päivittäinen cashback
- Briten talletukset ja kotiutukset
- Laaja pelivalikoima
- Ei verovapaa
