HIFK tiedotti perjantaina, että sen päävalmentaja ja toimitusjohtaja vaihtuu.

Päävalmentaja Ville Peltonen vaihtuu Olli Jokiseen. Seuran toimitusjohtaja Alexander Sneen eroaa ja hänet korvaa Ilkka Kortesluoma, jonka titteliksi ilmoitetaan vt. toimitusjohtaja.

Jokinen olisi tiettävästi halunnut tulla HIFK:n päävalmentajaksi jo kaudelle 2024-25. HIFK:n hallitus päätti kuitenkin tehdä Peltosen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Nyt HIFK on siinä tilanteessa, että maksaa palkkaa kahdelle päävalmentajalle. Tyhmyydestä siis sakotettiin ankarasti. Nähtäväksi jää, saako vuorineuvos Jaakko Eskola jatkaa tehtävissään.

Sosiaalisessa mediassa Eskolaa pilkataan ”vuoristoneuvokseksi”. Se nimitys on peräisin Uuno Turhapuro-elokuvista.

Toimitusjohtaja Sneen ehti toimia HIFK:ssa vain vuoden verran. Hän teki itsestään pellen mentyään katsomoon ehdottomaan faneille, että voisiko lakanan, jossa Peltoselle vaadittiin potkuja, ottaa pois esiltä. Fanit eivät suostuneet.

HIFK:n julkisuuskuva on ollut muutenkin heikoilla. Seura mokasi tiedottamisessaan naisten joukkueen jatkon osalta. Edelleenkään ei ole tietoa, aikooko HIFK jatkaa Auroraliigassa, jonka lisenssiehtoja ei hyväksynyt.

Lisäksi HIFK:sta paljastui Suomen Urheilijahierojaopiston väkeen kohdistunutta häirintää. Sneen selitteli tapahtumia amatöörimaisesti, eivätkä hänen sanansa olleet uskottavia Urheilijahierojaopistosta tulleiden tietojen kanssa. Se todennäköisesti vaikutti Sneenin eroon.

Legendplay logo

Talleta 20€, saat 40€ & 200 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • 100% talletusbonus 500€ asti
  • + 200 ilmaiskierrosta
  • Nopeat Zimplerin maksut
  • Verolliset voitot
Wizz Spin logo

Uutuus pikakasino!

visa
zimpler

Plussat & Miinukset

  • Viron lisenssi
  • Verovapaat voitot
  • Tunnetulta pelitalolta
  • Ei tervetuliaistarjousta
Caxino Casino

Talleta 20€ ja saat 40€ + 100 ilmaiskierrosta

brite

Plussat & Miinukset

  • Vain 1€ talletukset
  • Tunnetulta Rootz -perheeltä
  • Maltan lisenssi
  • Ei vedonlyöntiä