Liigan puolivälieräkarsinnat ovat käynnistyneet odotetusti ilman täysiä katsomoita.

Otteluita on pelattu Espoossa, Tampereella, Turussa, Vaasassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Hämeenlinnassa ja Porissa. Kahdeksassa ottelussa ei ole nähty täysiä katsomoita.

Yleisökadosta ei voi kuitenkaan puhua. Runkosarjassa on viikolla ollut suurempia yleisömääriä, mutta se johtuu siitä, että runkosarjan peleissä yleisömäärään lasketaan kausikorttilaiset mukaan, vaikka heistä kaikki eivät olisi katsomassa peliä.

Puolivälieräkarsintojen suurin yleisömäärä on toistaiseksi nähty Tampereella keskiviikkona Tapparan ja Kiekko-Espoon ottelussa. Katsojia oli siellä 6012.

Pienin lukema on nähty Kouvolassa tiistaina KooKoon ja Sportin ottelussa. Katsojamäärä oli 2685. Se oli surkea määrä, kun ajatellaan, että KooKoo on pelannut hienon kauden.

SaiPa veti tiistain kotiotteluunsa TPS:ää vastaan vain 3170 katsojaa. SaiPan kausi on ollut erinomainen ja joukkue on ollut Lappeenrannassa paljon esillä, joten yleisökato oli merkittävä yllätys.

Pitkin kautta on puhuttu Espoon uudesta kiekkobuumista. Sanoman toimittaja Sasha Huttunen on tehnyt Kiekko-Espoosta paljon positiivisia juttuja ja tuonut joukkueelle ilmaista mainosta.

Tiistaina Espoon Metro-areenalla Kiekko-Espoon ja Tapparan ottelua oli seuraamassa 3578 katsojaa. Se siitä väitetystä buumista. Kiekko-Espoon yleisömäärät eivät todellisuudessa näytä juuri nousseen taannoisen Espoon Bluesin katsojaluvuista.

Julkisuuteen vai lausua kaikenlaisia korulauseita. Itse numerot kertovat kuitenkin viime kädessä totuuden.

SlottiMonsteri

Talleta 20€, saat 40€ ja 100 spinniä

Plussat & Miinukset

  • Pikatalletukset Trumolla
  • Myös vedonlyöntiä!
  • Iso pelivalikoima
  • Asiakaspalvelun laatu heikkoa
Klikki Kasino

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!

trumo

Plussat & Miinukset

  • Maaliskuun 2025 uutuus!
  • Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
  • 1€ minimitalletus
  • Live-chatissä botti vastaamassa
Lumo casino logo

UUSI BONUS: Talleta 20€, saat 50€ ja 100 spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Yksinoikeudella: 150% tervetuliaisbonus jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess
  • Luotettavalta kasinoperheeltä
  • EI vedonlyöntiä