Australian avoimista on kuultu torstaina komeita suomalaisuutisia.

Harri Heliövaara eteni brittiparinsa Henry Pattenin kanssa nelinpelin finaaliin. Lisäksi Oskari Paldanius eteni poikien kaksinpelin välieriin voitettuaan puolivälieräottelussaan yhdysvaltalaisen Jack Kennedyn kahdessa erässä pelein 7-6, 7-5.

Paldanius oli sijoitettu turnauksessa kuudenneksi. Kennedy oli nelossijoitettu. Voittoa voi pitää Paldaniukselta kovana saavutuksena.

Välieräottelussa Paldanius kohtaa sveitsiläisen Henry Bernetin. Hänet on sijoitettu kahdeksanneksi, mutta Paldanius hävisi Bernetille viikko sitten esikisassa.

Paldaniuksen sijoitus miesten maailmanlistalla on 1594:s. Jos nykyinen urakehitys jatkuu, voi hän muutamassa vuodessa nousta ATP-tason pelaajaksi.

Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen ovat saamassa Paldaniuksesta vahvan haastajan kisassa Suomen ykköspelaajan asemasta. Suomen tenniksen kansainvälinen taso on yhä kapea, mutta selkeästi laajentumassa.

Paldaniuksella on kaikki edellytykset kehittyä maailmantasolla eliittiluokan pelaajaksi. Hänestä voi tulla muutaman vuoden kuluttua suomalaisen urheilun supertähti.

Sitten päästäänkin jännittämään, miten Paldaniuksen käy vuoden urheilija -äänestyksessä. Onko maastohiihdon arvokisamitali tenniksen ATP-menestystä arvokkaampi saavutus.

Wimbledonin nelinpelimestaruus ei riittänyt 2024 valintaan Suomen parhaaksi urheilijaksi. Wimbledon-mestari Harri Heliövaara jäi äänestyksessä kolmanneksi. Edelle pääsivät Aleksander Barkov ja Lukas Hradecky.

Lucky Nordic Logo

Talleta 20€ ja saat 50 käteiskierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Pikakasino tunnetulta pelifirmalta
  • Käteiskierroksia ilman kierrätystä
  • Zimplerin nopeat siirrot
  • Ei vedonlyöntiä!
Tuohi logo

30-600 ilmaiskierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
  • Tuohirullan pääpalkinto 5000€
  • Minimi kotiutusraja 5€!
  • Ei Push Gamingin -pelejä
Wildz casino logo

20€ talletuksella 40€ pelikassa!

brite
mastercard
neteller
skrill
visa

Plussat & Miinukset

  • 100% non sticky bonus 500€ asti
  • 200 ilmaiskierrosta bonuksen kylkeen!
  • Peruutettava non-sticky bonus
  • Ei pikarekisteröintiä