Oulun Kärpät on pelannut helmikuussa kuusi ottelua. Niistä se on voittanut vain yhden.
Kärppien surkeus jatkui perjantaina ja lauantaina Kuopiossa. Siellä Kärpät hävisi perjantaina 3-4 ja lauantaina 5-7.
Kärpät on sarjataulukossa sijalla 11. On Kärppien onni, että 12 joukkuetta pääsee nykyään pudotuspeleihin. Vanhassa systeemissä Kärpät olisi jo viivan alapuolella.
Mutta runkosarja jatkuu vielä kolmen viikon ajan. Ensimmäisenä viivan alapuolella oleva joukkue JYP on vain kaksi pistettä Kärppiä perässä.
Pelicans on jäänyt Kärpistä neljä ja TPS kuusi pistettä. Kärpät voi hyvin joutua jopa karsimaan sarjapaikastaan.
TPS on tällä hetkellä sijalla 15 eli playout-paikalla. Playoutiin joutuvat sijoille 15 ja 16 päätyneet joukkueet.
Jukureiden playout-kurimus on jo varmistunut, mutta toisen paikan välttämisestä käydään helmi-maaliskuussa tiukkaa vääntöä.
Liigakarsinnassa vastassa olisi mahdollisesti Jokerit Hartwall-areenalla. Se olisi Liigaseuralle kuin kauhuleffa.
Kärppien päävalmentajan Ville Mäntymaan potkuista spekuloitiin jo syksyllä. Hän on kuitenkin saanut jatkaa tehtävissään. Tulokseksi uhkaa tulla täysi katastrofi.

Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta
Plussat & Miinukset
- Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
- 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
- 15% käteispalautus päivittäin
- Curacaon verolliset voitot

Talleta 20€, saat 40€ & 50 kierrosta Sweet Bonanzaan
Plussat & Miinukset
- NYT pikakasino! Trustlyn talletukset
- Jopa 4 eri talletusbonusta
- Talletuksen jälkeen 50 ilmaiskierrosta Sweet Bonanzaan!
- Verolliset voitot

Talleta 10€ ja saat 20€ pelikassan!
Plussat & Miinukset
- GOODVIBES koodilla: 100% aina €300 asti + 50 spinniä Book of Inferno -peliin
- Zimplerin nopeat talletukset
- Vain 10€ talletukset!
- Ei pikarekisteröintiä