Patrik Laine on NHL:n outo lintu.

Välillä hänellä kulkee loistavasti. Välillä taas hänen pelinsä on niin kehnolla tasolla, että hänet pitää penkittää.

Jälkimmäinen ilmiö nähtiin torstaina, kun Montreal Canadiens hävisi Edmonton Oilersille jatkoajalla maalein 2-3. Laine sai peliaikaa vain 10:18 minuuttia. Se oli vähiten hänelle ottelussa tällä kaudella.

Vähäinen peliaika selittyi sillä, että Montrealin valmennusjohto halusi penkittää hänet hyvissä ajoin ennen ottelun päätöstä. Kolmannen erän lopulla ja jatkoajalla Lainetta ei tositoimissa nähty.

Päätös johtui siitä, ettei Laine pelannut kovinkaan hyvin. Valmennusjohto ilmeisesti ennakoi, että parempi olisi pitää Laine penkillä, koska parempaa ei olisi luvassa.

Laine debytoi Montrealissa joulukuun alussa toivuttuaan syyskuussa harjoituskaudella saamastaan polvivammasta. Hän aloitti kautensa hurjilla maalikarkeloilla.

Tammi-helmikuussa Laineella oli pitkä maaliton ja pisteetön putki. 4 Nations Face-Off -turnauksessa Suomen paidassa Laine pelasi paremmin ja turnauksen jälkeen hän yltyi Montrealissa taas vahvaan vireeseen.

Nyt tuli Laineelle pitkästä aikaa taas huono ottelu. Montrealin viiden ottelun voittoputki päättyi samalla.

Laineen epätasaisuuteen vaikuttanevat hänen taannoiset mielenterveysongelmansa, joiden takia hän hakeutui NHL:n hoito-ohjelmaan. Vuoristoratamaiset otteet ovat tämän perusteella aivan ymmärrettävä asia. Canadiensissa tämä varmasti tiedostetaan.

SlottiMonsteri

Talleta 20€, saat 40€ ja 100 spinniä

Plussat & Miinukset

  • Pikatalletukset Trumolla
  • Myös vedonlyöntiä!
  • Iso pelivalikoima
  • Asiakaspalvelun laatu heikkoa
Klikki Kasino

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!

trumo

Plussat & Miinukset

  • Maaliskuun 2025 uutuus!
  • Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
  • 1€ minimitalletus
  • Live-chatissä botti vastaamassa
Lumo casino logo

UUSI BONUS: Talleta 20€, saat 50€ ja 100 spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Yksinoikeudella: 150% tervetuliaisbonus jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess
  • Luotettavalta kasinoperheeltä
  • EI vedonlyöntiä