Näyttää entistä todennäköisemmältä, että HIFK-fanit saavat pettyä tänäkin keväänä.
HIFK hävisi perjantaina SaiPalle jatkoerässä maalein 1-2. Puolivälieräsarjaa SaiPa johtaa nyt 2-0.
HIFK on ollut puolivälierissä hyvin tehoton. Se on tehnyt kahdessa ottelussa vain kaksi maalia.
Paljon tämä on kiinni SaiPan hyvyydestäkin, mutta HIFK myös alittaa tasonsa. Moisella pelillä HIFK ei ansaitse yhtään enempää.
Ensi viikolla Helsingissä järjestetään muodostelmaluistelun MM-kisat, joiden takia SaiPa saa ottelusarjassa kaksi perättäistä kotiottelua. Tosin SaiPa ei tarvitsisi pelata kuin toinen niistä, mikäli se lauantaina voittaa Helsingissä ja keskiviikkona Lappeenrannassa.
Myös Tappara alkaa olla sillassa hävittyään Ilvekselle perjantaina 1-2. Ilves johtaa sarjaa nyt 2-0.
KalPa puolestaan tasoitti puolivälieräsarjan Ässiä vastaan 1-1:een voitettuaan perjantaina Porissa 3-1. Tämä sarja on ollut puolivälierissä toistaiseksi tasaisin.
Playoutissa Jukurit voitti Pelicansin 4-1. Jos Jukurit voittaa Lahdessa lauantaina, joutuu Pelicans Liigakarsintaan.
Jokerit on kahden voiton päässä Mestis-mestaruudesta ja Liigakarsinnoista voitettuaan IPK:n perjantaina peräti 9-3. Pelicansille Jokerit olisi varmasti painajainen.

Cashback + 100 ilmaiskierrosta Book of Deadiin!
Plussat & Miinukset
- Talleta 30€ ja saat 100 ilmaiskierrosta legenda slottiin!
- Yli 5000 peliä
- Tunnetulta kasinoperheeltä
- Ei vedonlyöntiä

Talleta 50€, saat 100€
Plussat & Miinukset
- 100% talletusbonus 300€
- + 3000 peliä
- MGAn verovapaat voitot
- Ei vedonlyöntiä

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!
Plussat & Miinukset
- Maaliskuun 2025 uutuus!
- Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
- 1€ minimitalletus
- Live-chatissä botti vastaamassa