Lauri Markkanen palasi NBA:ssa keskiviikkona tositoimiin oltuaan 11 ottelusta sivussa.

Markkasen paluu ei auttanut Utah Jazzia. Joukkue hävisi suomalaiskohtaamisessa Memphis Grizzliesille 115-122. Tuomas Iisalo toimii Grizzliesin apuvalmentajana.

Noin 28 minuuttia pelannut Markkanen heitti 14 pistettä. Levypalloja hänelle kertyi kuusi. Esitys ei ollut mitenkään häikäisevä.

Iso kysymys sitten onkin, miten pahasti Markkanen selkävaivoista kärsii. NBA:n selvityksen mukaan vaivat eivät ole kovinkaan pahoja.

Keskiviikkona NBA ilmoitti langettaneensa Utah Jazzille 100 000 dollarin sakot. Syynä oli, että Markkanen oli ollut sivussa useammasta kuin kahdeksasta perättäisestä ottelusta.

Utah ei ollut laittanut Markkasta pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle. Eli poissaolon perustelu oli täysin ristiriidassa seuran antaman terveysraportin kanssa.

Sääntötulkinnan mukaan Markkanen on tähtipelaaja, jonka pitäminen poissa kokoonpanosta kahdeksasta ottelusta pidemmällä ajanjaksolla ei ole sallittua, jos terveysraportissa ilmoitetut asiat eivät poissaololle tarjoa riittäviä perusteita. Utah ei pystynyt perustelemaan asiaa raportissaan.

Markkanen on tähtipelaaja, koska on ollut mukana NBA:n tähdistöottelussa. Tällaisen statuksen pelaajia on NBA:ssa tällä hetkellä 49.

Tietysti Utah oli varmasti varautunut NBA:lta tulevaan sakkoon. Ja NBA:n liikevaihtojen valossa 100 000 dollaria on kahviraha. Sillä ei ole mitään merkitystä.

Markkanen on ollut sivussa, koska Utah haluaa varmistaa itselleen mahdollisimman hyvän varausvuoron ensi kesän draftiin. Seura haluaa sijoittua läntisessä konferenssissa viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi. Markkasen avulla Utah voisi voittaa vahingossa.

Maailman kovimman koripallosarjan säännöissä on pahoja valuvikoja, joilla suorastaan virtsataan fanien päälle!

SlottiMonsteri

Talleta 20€, saat 40€ ja 100 spinniä

Plussat & Miinukset

  • Pikatalletukset Trumolla
  • Myös vedonlyöntiä!
  • Iso pelivalikoima
  • Asiakaspalvelun laatu heikkoa
Klikki Kasino

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!

trumo

Plussat & Miinukset

  • Maaliskuun 2025 uutuus!
  • Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
  • 1€ minimitalletus
  • Live-chatissä botti vastaamassa
Lumo casino logo

UUSI BONUS: Talleta 20€, saat 50€ ja 100 spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Yksinoikeudella: 150% tervetuliaisbonus jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess
  • Luotettavalta kasinoperheeltä
  • EI vedonlyöntiä