JYP vahvisti perjantaina antaneensa potkut päävalmentajalleen Johan Pennerbornille.

Pennerbornin sopimus oli voimassa myös kaudella 2025-26, mutta odotettavissa oli, ettei hän jatkaisi enää JYPissä. Olihan seuran sijoitus runkosarjassa surkeasti 14:s.

Uudeksi päävalmentajakseen JYP on pestannut Petri Matikaisen. Hän tulee JYPin peräsimeen Kärpistä.

Matikainen sai potkut Sveitsistä yli vuosi sitten ja oli sen jälkeen valmentamatta noin vuoden verran. Vuoden 2025 puolella Matikaisella on ollut kuitenkin melkoista vilskettä.

Matikaisen huhuttiin tulevan ensin Pelicansin päävalmentajaksi ja tiettävästi asiasta käytiinkin neuvotteluja. Lopulta hän valitsi kuitenkin Kärpät, jonne tuli maaliskuun alussa vajaat kaksi viikkoa ennen runkosarjan päättymistä.

Niin lyhyessä ajassa Matikainen ei pystynyt pelastamaan Kärppiä. Joukkue jäi sijalle 13, eikä päässyt pudotuspeleihin.

Matikainen teki Liigan uuden ennätyksen valmentajapestin lyhyydessä. JYP oli tiettävästi jo sopinut yhteistyöstä hänen kanssaan. Pennerbornilla oli tiedossa, että valmentajaa vaihdettaisiin tämän kauden jälkeen.

JYPissä Matikainen mittaa uskottavuuttaan. Mikäli JYP floppaa, lienee Matikaisen ura huipputasolla ohi.

Mainio Casino logo – turvallinen suomalainen nettikasino

Mainio

20€ talletuksella 40€ pelirahaa ja 25 ilmaiskierrosta!

Plussat & Miinukset

  • Verovapaa pikakasino
  • Mainio määrä kampanjoita
  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset!
  • Ei vedonlyöntiä
Ultra casinon logo

Ultra Casino

Talleta 50€, saat 100€

trustly

Plussat & Miinukset

  • 100% talletusbonus 300€
  • + 3000 peliä
  • MGAn verovapaat voitot
  • Ei vedonlyöntiä
Raju casino logo

Raju

Talleta VAIN 10€ ja saat 10 x 1€ kierrosta x1 kierrätyksellä!

Plussat & Miinukset

  • Yksinoikeudella Mummolta: super spinnit Sweet Rush Bonanzaan
  • Talleta vain 10€ ja saat 10 kierrosta 1€ panoksella
  • Vain 1x kierrätys tervetuliais -tarjouksessa!
  • Ei vedonlyöntiä