SaiPa oli totisessa paikassa perjantain kotiottelussaan TPS:ää vastaan hävittyään kaksi ensimmäistä peliään.

Lappeenrannan melkein täydessä Kisapuiston hallissa SaiPa kykeni kuitenkin rutistamaan turkulaisvieraistaan 3-0 -voiton. SaiPa kavensi ottelusarjan 1-2:een, joten taisto jatkuu sillä vielä ainakin lauantaina Turussa.

SaiPan valmentaja Raimo Helminen sanoi kahden tappion jälkeen SaiPan olevan matkustajana. Perjantaina Raipe näytti saaneen kuitenkin ratista kiinni.

Hämeenlinnassa Liigapelit ovat tältä kaudelta sen sijaan ohi. Ässät voitti HPK:n täydellä Porin Isonmäen areenalla 5-1 ja vei ottelusarjan nimiinsä voitoin 3-0. Paremmuudesta ei ollut pienintäkään epäselvyyttä.

Tappara on jälleen selkä seinää vasten hävittyään Kiekko-Espoolle vieraissa 2-5. Tappara voi syyttää surkeaa alkuaan Kiekko-Espoon siirryttyä nopeasti 3-0 -johtoon. Kirvesrinnat sai kirin päälle, mutta takamatka oli liian suuri.

KooKoon ja Sportin kolmessa ottelussa on nähty vain vierasvoittoja. Sport voitti perjantaina Kouvolassa 2-1 ja johtaa ottelusarjaa samoin lukemin.

Perjantaina alkoi myös Pelicansin ja Jukurien playout-sarja. Pelicans voitti ensimmäisen ottelun 2-1.

Puolivälieräkarsinnat ja playout jatkuvat lauantaina. Puolivälieräpaikka on katkolla TPS:lle, Kiekko-Espoolle ja Sportille.

Caxino Casino

Talleta 20€ ja saat 40€ + 100 ilmaiskierrosta

brite

Plussat & Miinukset

  • Vain 1€ talletukset
  • Tunnetulta Rootz -perheeltä
  • Maltan lisenssi
  • Ei vedonlyöntiä
Rapid Casino logo

100% bonus 300€ asti

trustly

Plussat & Miinukset

  • Tunnettu pelifirma
  • Maltan lisenssi
  • Trustlyn nopeat siirrot
  • Ei vedonlyöntiä
Tuohi logo

30-600 kierrätysvapaata spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
  • Tuohirullan pääpalkinto 5000€
  • Minimi kotiutusraja 5€!
  • Ei Push Gamingin -pelejä