Liiga kurinpito on määrännyt Tapparan päävalmentajan Rikard Grönborgin kolmen ottelun toimitsijakieltoon.

Liiga katsoo Grönborgin olleen tietoinen pelaajiensa toimesta viime viikolla pelatussa Tappara-JYP -ottelussa. Sekä Grönborg että JYPin päävalmentaja Petri Matikainen passitettiin ottelussa ulos vaihtoaitiosta kolmannen tappelun jälkeen, mutta Matikaiselle ei määrätty toimitsijakieltoa.

Kurinpitodelegaatio toteaa, että pelaajia koskevassa kurinpitokäsittelyssä on katsottu, että kolmannen erän viimeisen minuutin tappelut ovat olleet niin sanottuja spontaaneita tappeluita. Tämän asian kurinpitokäsittelyssä ei ole tullut esille, että tappeluissa olisi ollut kyse Matikaisen käskyttämisestä taikka siitä, että hän olisi tietoinen taikka sallinut niiden tapahtuvan.

Näin ollen Matikaisen ei ole näytetty toimineen tavalla, että hän olisi laiminlyönyt velvollisuuksiaan päävalmentajana.  Matikaiselle ei määrätä seuraamuksia.

Grönborgin on edellä todettu olleen tietoinen Tapparan joukkueen keskuudessa vallinneesta suunnitelmasta antaa JYPin Juhani Tyrväiselle muistutus edellisen ottelun tapahtumista nyrkkitappelun muodossa ja laiminlyöneen pelaajien esimiehenä toimia siten, ettei näin tapahdu. Grönborgin ei ole todettu toimineen tappeluun käskyttäjänä, mutta on toiminut silti kolmen ottelun toimitsijakiellon arvoisesti.

Tappara on lisäksi saanut 10 000 euron sakot, koska suunnitelluilla nyrkkitappeluilla aiheutetaan negatiivista julkisuutta Liigalle. Kurinpitodelegaatio toteaa, että kyseessä on Liigan ja sen seurojen imagoa ja mainetta vahingoittava toiminta.

Frenzino casinon logo

Frenzino

Talleta 25€, saat 56.25€

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Zimplerin nopeat siirrot
  • Bonuksia yhteensä 1500€ edestä + 500 spinniä
  • Uusille pelaajille 100% vedonlyöntibonuksen 100€ asti
  • Verolliset voitot
Bonusbet logo

Bonusbet

25€ talletuksella 50€ pelirahaa ja 50 ilmaiskierrosta!

bank-transfer
brite
jeton
mastercard
mifinity
paysafecard
skrill
visa

Plussat & Miinukset

  • Myös vedonlyöntibonuksia
  • Verovapaat voitot
  • Ei vaadi rekisteröintiä
  • Ei suomenkielistä tukea
pelipeto nettikasinon logo

Pelipeto

50 Kierrätysvapaata ilmaiskierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset
  • Verovapaa pikakasino
  • Yli 4000+ peliä
  • Ei vedonlyöntiä

Tällä hetkellä ei ole kommentteja.Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Lue myös