Suomessakin paljon vaikuttanut oligarkkiperheen poika Roman Rotenberg aloittaa SKA Pietarin päävalmentajana pudotuspelit torstaina epävarmoissa tunnelmissa.

Venäläismedia Sport-Expressin tietojen mukaan Rotenberg saa potkut, jos SKA ei etene pudotuspeleissä konferenssifinaaleihin. SKA:n pitäisi siis voittaa kaksi ottelusarjaa, joista ensimmäinen alkaa keskiviikkona. Vastassa on Moskovan Dynamo.

Rotenberg aloitti SKA:n päävalmentajana tammikuussa 2022 eli kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaa. Sota jatkuu yhä, kuten Rotenbergin valmennuspestikin Venäjän ja Rotenbergin surkeasta menestyksestä huolimatta.

SKA on KHL:n rahakkaimpia joukkueita, mutta ei ole päässyt Rotenbergin komennossa edes lähelle mestaruutta. Joku toinen valmentaja olisi saanut potkut jo ajat sitten, mutta Rotenbergille näin ei ole käynyt.

Päinvastoin. Rotenberg toimii myös Venäjän maajoukkueen päävalmentajana. Hänen unelmanaan on valmentaa Venäjän NHL-tähtiä Milanon 2026 olympialaisissa, jonne Venäjä voisi päästä, jos Kansainvälinen Olympiakomitea asiaa puoltaa.

SKA:ssa Rotenberg toimi ennen päävalmentajuuttaan seurajohtajana. Hän on siinä tehtävässä yhä. Samoin Rotenberg toimii SKA:n päärahoittajana Gazpromin johtoryhmässä.

Rotenbergin pesteistä päättää käytännössä Vladimir Putin. Rotenbergin isä Boris Rotenberg on Putinin perhetuttu. Boriksen isoveli Arkadi Rotenberg on Putinin judokaveri jo lapsuudesta.

Rotenbergin potkut SKA:sta olisivat merkittävä yllätys. Ne voisivat kieliä siitä, että Venäjän oligarkkiasetelmissa on meneillään muutoksia.

Roman Rotenberg on myös Suomen kansalainen. Hän muutti perheensä kanssa alakouluiässä Suomeen. Viime vuosina Rotenbergia ei ole Suomessa nähty.

SlottiMonsteri

Talleta 20€, saat 40€ ja 100 spinniä

Plussat & Miinukset

  • Pikatalletukset Trumolla
  • Myös vedonlyöntiä!
  • Iso pelivalikoima
  • Asiakaspalvelun laatu heikkoa
Klikki Kasino

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!

trumo

Plussat & Miinukset

  • Maaliskuun 2025 uutuus!
  • Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
  • 1€ minimitalletus
  • Live-chatissä botti vastaamassa
Lumo casino logo

UUSI BONUS: Talleta 20€, saat 50€ ja 100 spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Yksinoikeudella: 150% tervetuliaisbonus jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess
  • Luotettavalta kasinoperheeltä
  • EI vedonlyöntiä