Saga Vanninen voitti sunnuntaina Hollannissa viisiottelun Euroopan hallimestaruuden alle 23-vuotiaiden Euroopan ennätyspisteillä 4922.
Tulos oli todella kova. Vannisen, 21, tapauksessa voi arvioida, että urheilija menee taas eteenpäin.
Varsinaisena yllätyksenä Vannisen tulosta ei voi pitää. Hän on ollut seitsenottelun suurlupaus jo vuosien ajan.
Viime vuonna Vanniselle tuli kuitenkin takapakkia MM-hallikisoissa saavutetun hopean jälkeen. Rooman EM-kisoissa hän keskeytti kahden lajin jälkeen. Pariisin olympialaisissa Vanninen oli 15:s pisteillään 6163.
Vanninen ei ollut kesän arvokisoissa parhaassa kunnossaan. Hänellä oli ollut pieniä vaivoja.
Valmentaja vaihtuikin kauden päätyttyä. Jesse Jokinen sai tehdä tilaa virolaiselle kymmenottelun olympiavoittajalle Erki Noolille.
Vanninen onkin Noolin opissa edistynyt jo paljon. Odotukset ovat Vannisen osalta jälleen korkealla.
Kauden päätavoitteena Vannisella on MM-kisat Tokiossa ensi syyskuussa. Mitali ei ole epärealistinen tavoite.
Suuri tavoite Vannisella on tietysti menestyä Los Angelesin 2028 olympiakisoissa. Silloin Vanninen on 25-vuotias ja alkaa ikänsä puolesta olla parhaimmillaan.
Suomen Pariisin 2024 olympialaisten mahalasku voikin Los Angelesissa 2028 vaihtua yleisurheilun kultajuhliksi. Niin valtava lahjakkuus Vanninen on.

Talleta 20€, saat 40€ ja 100 spinniä
Plussat & Miinukset
- Pikatalletukset Trumolla
- Myös vedonlyöntiä!
- Iso pelivalikoima
- Asiakaspalvelun laatu heikkoa

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!
Plussat & Miinukset
- Maaliskuun 2025 uutuus!
- Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
- 1€ minimitalletus
- Live-chatissä botti vastaamassa

UUSI BONUS: Talleta 20€, saat 50€ ja 100 spinniä
Plussat & Miinukset
- Yksinoikeudella: 150% tervetuliaisbonus jopa 500€ asti
- 100 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess
- Luotettavalta kasinoperheeltä
- EI vedonlyöntiä