Jääkiekon Liigassa spekuloidaan, milloin SaiPan meno hyytyy.

Ei hyytynyt ainakaan vielä perjantaina. SaiPa nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta 3-2 -voittoon kotiottelussaan Tapparaa vastaan ottelun ratkettua voittolaukauskisassa.

SaiPa johtaa sarjaa nyt kahden pisteen erolla HIFK:hon, joka hävisi Ilvekselle 0-2. Kolmantena oleva Tappara on SaiPasta viiden pisteen päässä.

Koko ajan toistetaan kysymystä, miten tällainen voi olla mahdollista. Olihan SaiPa ennen kauden alkua Jukureiden ohella suurin suosikki karsimaan sarjapaikastaan.

SaiPan päävalmentajalta Raimo Helmiseltäkään ei ole saatu analyysia hänen joukkueensa ällistyttävästä menosta. Helminen on pitkin kautta kommentoinut SaiPaa totutun vaatimattomasti.

Kaiken hehkutuksen keskustella on hyvä silti muistaa kauden olevan vasta puolivälissä. SaiPallakin on vielä 27 runkosarjapeliä jäljellä.

Vaikka SaiPa loppukaudesta romahtaisikin, lienee selvää, ettei SaiPa tule sarjapaikastaan tällä kaudella karsimaan. Piste-eroa toiseksi viimeisenä olevaan Pelicansiin SaiPalla on 25.

Liigassa kaksi viimeistä karsii ennen keskenään ja häviäjä tästä parista karsii sitten Mestiksen mestaria vastaan.

#1
xl-bet nettikasinon logo

XLbet

Jopa 20% cashback päivittäin

Tutustu lisää!

Nopeat rahansiirrot ✨

Verovapaat voitot ja Maltan lisenssi

Tunnetulta pelifirmalta 🤩

Lunasta Etu!
#2
Saletti Kasino logo

Saletti

Talleta vain 20 euroa, saat 40€ ja 50 kierrosta

Tutustu lisää!

100% bonus 500€ asti + 50 ilmaiskierrosta

MGA:n verottomat voitot 🥰

Trustlyn nopeat siirrot 🤩

Lunasta Etu!