Silja Kosonen on alkukaudesta laittanut moukariheiton Suomen ennätystä uusiksi jo kolme kertaa.
Viikko sitten Kaustisilla Kosonen heitti uuden SE-tuloksen 75,45. Lauantaina Kyproksella Nikosiassa Kosonen heitti Euroopan heittocupissa ensin 75,61 ja kisan päätöskierroksella 77,07.
Edellinen SE-tulos 74,85 ennen Kososen maaliskuun ennätysparannuksia oli Krista Tervon nimissä. Tervo heitti ennätyksensä 30. elokuuta 2024 Helsingissä.
Kosonen myönsi, että 77 rikkominen tuli hänelle yllätyksenä. Hän tiesi olevansa kovassa kunnossa, mutta ajatteli 76 metrin heiton olevan ehkä mahdollinen.
Pariisin olympialaisissa 2024 Kosonen sijoittui viidenneksi tuloksella 74,04. Hän jäi mitalista 23 senttiä. Lauantain Suomen ennätyksellään Kosonen olisi heittänyt olympiakultaa.
Oli sikäli hyväkin asia, että Kosonen jäi Pariisissa 23 senttiä mitalista. Jos pronssia olisi tullut, ei Suomen Olympiakomitea olisi joutunut sellaiseen myllytykseen, johon joutui, kun mitalisaldo oli nolla. Päitä lähti vadille ja nyt Suomen huippu-urheilussa on meneillään aitoa itsetutkiskelua siitä, mitä asioita menee pieleen.
Los Angelesin 2028 olympiakisoissa Kosonen voi hyvinkin taistella kultamitalista. Samoin EM-hallikultaa viime sunnuntaina voittanut seitsenottelija Saga Vanninen.
Sitä ennen Kosonen ja Vanninen nähdään kaksissa MM-kisoissa ja kaksissa EM-kisoissa, joista on lupa odottaa mitaleja. Kosonen ja Vanninen ovat Suomen yleisurheilun merkittävimmät lahjakkuudet.
Jos kumpikaan ei heistä ei voita mitalia Los Angelesin 2028 olympialaisissa, on se jättimäinen pettymys.

Talleta 20€, saat 40€ ja 100 spinniä
Plussat & Miinukset
- Pikatalletukset Trumolla
- Myös vedonlyöntiä!
- Iso pelivalikoima
- Asiakaspalvelun laatu heikkoa

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!
Plussat & Miinukset
- Maaliskuun 2025 uutuus!
- Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
- 1€ minimitalletus
- Live-chatissä botti vastaamassa

UUSI BONUS: Talleta 20€, saat 50€ ja 100 spinniä
Plussat & Miinukset
- Yksinoikeudella: 150% tervetuliaisbonus jopa 500€ asti
- 100 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess
- Luotettavalta kasinoperheeltä
- EI vedonlyöntiä