Suomalaisurheilijat eivät voittaneet yhtään mitalia yleisurheilun MM-kisoissa Tokiossa.

Lähimpänä mitalisijoja oltiin moukarinheitossa, maratonilla ja seiväshypyssä. Silja Kosonen oli moukarissa neljäs, Alisa Vainio maratonilla viides ja Saga Vanninen seitsenottelussa seitsemäs.

Kosonen ja Vanninen lähtivät kisoihin mitaliehdokkaina ainakin median mielestä. Mitali ei ollut heillä lähelläkään.

Vainio järjesti maratonin viitostilallaan sensaation. Suoritus oli hämmentävän hyvä. Vainio voi Kososen ja Vannisen ohella taistella mitalista Pekingin 2027 MM-kisoissa tai Los Angelesin 2028 olympialaisissa.

Kokonaisuutena Suomen joukkueen suoritus oli Tokiossa pettymys. Venymisiä urheilijoilta nähtiin hyvin vähän. Osa suomalaisista kisasi puolikuntoisina.

Edellisissä MM-kisoissa 2023 Budapestissa Suomen ainoaksi mitaliksi jäi Wilma Murron seiväshypyn pronssi. Kolmissa edellisissä MM-kisoissa Suomi ei voittanut yhtään yleisurheilumitalia.

Eivätkä suomalaiset voittaneet yhtään yleisurheilumitalia myöskään Rio de Janeiron 2016, Tokion 2021 ja Pariisin 2024 olympialaisissa.

Suomella on muutama nuori huippu, Kosonen ja Vanninen. Tilanne on itse asiassa Suomella parempi kuin oli kymmenen vuotta sitten, jolloin vain pari keihäsmiestä taisteli mitaleista. MM-joukkueen koko oli Suomella tuolloin pienempi nykytilanteeseen verrattuna.

Ei kuitenkaan ole odotettavissa, että Suomesta jatkossa tulisi enemmän yleisurheilun huippuja. Ikäluokat pienenevät ja joukkuelajit vievät osansa.

Yleisurheilun toivoisi tekevän Suomessa parempaa haravointia esimerkiksi jääkiekon tai jalkapallon lajipudokkaiden kanssa.

TaikaWin

TaikaWin

Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
  • 15% käteispalautus päivittäin
  • Curacaon verolliset voitot
Huippukasino

Huippukasino

Talleta 20€, saat 40€ & 30 spinniä ilman kierrätystä!

zimpler

Plussat & Miinukset

  • 30 spinniä ilman kierrätystä + 100% bonus 300€ asti
  • Luotettava MGA-lisenssi
  • Zimpler pikakasino
  • Ei vedonlyöntiä!
panosta nettikasinon logo

Panosta

Päivittäin 20% cashback

brite

Plussat & Miinukset

  • Yli 5000 peliä
  • Päivittäinen cashback
  • Pikakotiutukset heti tilille
  • Ei verovapaa

Lue myös