Suomalaisen talviurheilun kauden sensaatio Suvi Minkkinen jäi ampumahiihdon MM-kisoissa Sveitsin Lenzerheidessa normaalimatkalla neljänneksi.

Minkkinen jäi harmittavasti mitalisijojen ulkopuolelle, mutta rahapotti varmasti häntä lohduttaa. Minkkinen tienaa nelossijastaan 11 000 euron palkintorahat.

Normaalimatkalla Minkkinen saavutti pronssia ja sijoittui takaa-ajossa kuudenneksi. MM-kisoista Minkkinen on tienannut jo 33 000 euroa. Se summa lähentelee jo tavallisen suomalaisen keskipalkkaa vuodessa.

Eikä tässä vielä kaikki. Minkkisellä on hyvä sauma kasvattaa vielä MM-kisojen palkintopottiaan parisekaviestistä sekä yhteislähtökisasta.

Parisekaviestissä Minkkinen kisaa Tero Seppälän kanssa. Mitalisauma on suomalaisilla ihan realistinen. Voittivathan Minkkinen ja Seppälä tällä kaudella Oberhofissa parisekaviestissä maailmancupin osakilpailun.

Minkkinen on maailmancupissa tienannut jo 63 650 euroa. Hänen tienestinsä rikkonevat tällä kaudella 100 000 euron haamurajan.

Kaisa Mäkäräinen tienasi vuodesta toiseen ampumahiihdossa kuusinumeroisia summia. Mäkäräisen tienestit olivat suurempia kuin Suomen parhailla maastohiihtäjillä.

Ampumahiihto on maailmalla maastohiihtoa selkeästi suositumpi urheilulaji.

SlottiMonsteri

Talleta 20€, saat 40€ ja 100 spinniä

Plussat & Miinukset

  • Pikatalletukset Trumolla
  • Myös vedonlyöntiä!
  • Iso pelivalikoima
  • Asiakaspalvelun laatu heikkoa
Klikki Kasino

Non-sticky bonus, talleta 20€ saat 60€!

trumo

Plussat & Miinukset

  • Maaliskuun 2025 uutuus!
  • Jopa 200% non sticky bonus 5000€ asti
  • 1€ minimitalletus
  • Live-chatissä botti vastaamassa
Lumo casino logo

UUSI BONUS: Talleta 20€, saat 50€ ja 100 spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Yksinoikeudella: 150% tervetuliaisbonus jopa 500€ asti
  • 100 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess
  • Luotettavalta kasinoperheeltä
  • EI vedonlyöntiä