Merkittävä aikakausi suomalaisessa jalkapallossa päättyi maanantaina, kun Teemu Pukki pelasi uransa viimeisen A-maaottelunsa.
Suomi kohtasi ystävyysottelussa Tampereella Andorran. Huuhkajat voitti ottelun 4-0.
Ja Pukki onnistui maalinteossa. Hänen maalinsa oli onnekaskin, mutta kaikki lasketaan. Maalia ei hylätty käsivirheenä, vaikka Pukki itse käsivirhettä epäili.
Pukki debytoi A-maajoukkueessa helmikuussa 2009. Hän ehti lähes 17 vuoden aikana tehdä Huuhkajissa 43 maalia. Se on ennätys, jota tuskin vähään aikaan rikotaan.
Pukki jää historiaan yhtenä Suomen merkittävimmistä jalkapalloilijoista. Eikä vähiten siksi, että hänen maaleillaan Suomi eteni 2020 EM-kisoihin, jotka siis koronan takia pelattiin vasta 2021.
Pukki oli EM-karsintojen aikaan 2019 uransa huipulla. Hän pelasi tuolloin Norwichissa Valioliigassa.
Kun Pukin ura alkoi hiipua 2023, alkoi myös Suomen menestys hiipua. Suomen taival on ollut viimeiset kaksi vuotta melkoista tervanjuontia.
Tosin sitä se oli pitkälti myös Pukin maajoukkueuran alkutaipaleella 2010-luvulla, vaikka 2013 Suomi onnistuikin pelaamaan Espanjan kanssa tasapelin. Aina vuoden 2017 lopulle saakka Huuhkajat tarjoili lähinnä pettymyksiä.
Palloliitto ei mokannut, vaan järjesti Pukille tyylikkäät jäähyväiset. Valitettavaa tietysti oli, ettei Tampereella Tammelan stadionia saatu täyteen.
Suomen ja Andorran ottelu ei ehkä ole spektaakkeli, mutta Teemu Pukin ura oli.

Paratiisi
Talleta 30€ tai enemmän, saat 300 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- 300 ilmaiskierrosta + 20% päivittäinen käteispalautus
- Britella nopeat siirrot
- Pelivalikossa + 5000 peliä
- Ei betsejä

Tykitys
333 ilmaiskierrosta ensitalletukselle!
Plussat & Miinukset
- Päivittäinen cashback 20% asti
- Pikakasino
- Tykityuksen oma jackpot
- Ei verovapaa
