Todd Boehly tuhosi Chelsean kolmessa vuodessa

Valioliigaa ja ylipäänsä jalkapalloa seuraava väki tietää varmasti Chelsean tarinan, ainakin Abramovichin aikakaudelta. Ökyrikas venäläinen pani seuraan isot rahat kiinni reilun 20 vuoden mittaisen omistajajaksonsa aikana, joka mahdollisti Chelsealle isoja pelaajahankintoja ja loistavien managereiden palkkaamiset, usein yhdeksi tai kahdeksi kaudelle kerrallaan. Jättihankintojen ja useitten managerien potkimisten ohella Abramovichin Chelsea saavutti 5 Valioliigan mestaruutta, 2 Mestarien liigan voittoa, 2 Eurooppa-liigan voittoa, yhden Super Cup voiton, yhden Seurajoukkueiden maailmanmestatuuden, 5 FA Cup voittoa, 3 Liiga-cup voittoa ja 2 Community Shieldin voittoa. Yksi vaikuttavimmista omistaja-aikakausista jalkapallon historiassa.

Tähän Abramovichin ansiosta Chelseassa ehdittiin tottumaan. Pokaalittomia kausia harvoin tuli. Ja jos tuli, sitä ei hyvällä katsottu ja ihmiset Abramovichin alapuolella maksoivat siitä usein työpaikoillaan. Helposti voidaan todeta, että Chelsea oli yksi maailman suurimmista 2000-luvulla. Enää se ei ole. Nyt Chelsea taistelee seuraavat vuodet korkeintaan jonkinnäköisen uskottavuutensa palauttamisesta. Ja siitä, ettei käy kuten Tottenhamille pelillisellä puolella.

Todd Boehly tahrasi seuran ja Abramovichin perinnön. Seura on Boehlyn ja kumppaneiden toimesta vedetty niin syvälle vessanpöntöstä alas, että sinne on vaikea enää kurottaa. Boehlyn aivopieruilla tulee olemaan kauaskantoisia seurauksia ja niistä tullaan kärsimään Länsi-Lontossa vielä pitkään.

En tunne Todd Boehlyä henkilökohtaisesti, mutta miehen maalaisjärki vaikuttaa olevan sellaisella tasolla, etten uskaltaisi hänen käsiinsä luottaa edes pikaruokaravintolaa. Mies, jolle käsitys syy-seuraus-suhde on vieras. Mies, joka ei erota baseballia ja jalkapalloa sekä MLB:tä ja Valioliigaa toisistaan. Mies, jota ei voisi vähempää kiinnostaa omistamansa seuran pelilliset esitykset. Vain raha lipoo. Harvoin näkee eurooppalaisella huippujoukkueella niin välinpitämätöntä ja täysin intohimoa uupuvaa omistajaa.

Pelaajamarkkinoilla Boehly on kylläkin osoittanut, että intohimoa rahantekoon ja sitä itse pinkkaa kyllä löytyy. Valitettavasti into on ajanut järjen yli. Muutama päivä takaperin uutisoitiin Chelsean tehneen viime kaudella ei niin kovin positiivista historiaa. Historiaa siinä mielessä, että se teki kaikkien aikojen suurimman yhden kauden taloudellisen tappion. 262 miljoonaa puntaa. Edellistä ”ennätystä” hallussaan piti Manchester City, joka vuonna 2011 otti 195 miljoonaa takkiin.

Seura perusteli tappiollista tulostaan tiedotteessaan sillä, että lisääntyneet ottelumäärät ennen kaikkea europelien muodossa toivat merkityksellisen kuluerän. Tuskin kuitenkaan aivan 262 miljoonan verran. On selvää, että ikivanha, 41 000 katsojaa vetävä, Stamford Bridge olisi jonkunnäköisen modernisoinnin ja laajentamisen tarpeessa. Chelseaan verrattavat seurat kun tavallisesti pelaavat ottelunsa noin 60 000-80 000 katsojaa vetävillä stadioneillaan.

Tappiota siniset ovat tehneet myös pelaajamarkkinoilla historiallisen paljon. Boehlyn Chelsea on siirtoikkuna toisensa jälkeen kärjessä käytetyissä euroissa tai punnissa. Harva Boehlyn erehtymättömän silmän alla tehdyistä hankinnoista on kuitenkaan toiminut ja pelaaja on kierrätetty eteenpäin poismyyntihinnoin, eli hirvittävän suurella tappiolla.

Tässä muutama esimerkki Boehlyn pahimmista virhearvioista siirtomarkkinoilla:

Mykhaylo Mudryk, n. 70 miljoonaa + 30 miljoonan bonukset, 8 vuoden sopimus (5 liigamaalia, 2 kautta, yli vuoden kilpailupanna dopingrikkeestä)

Alejandro Garnacho, n. 50 miljoonaa, 7 vuoden sopimus (1 liigamaali, 1 kausi)

Joao Felix, n. 60 miljoonaa + laina-ajan korvaus, 7 vuoden sopimus (5 liigamaalia, 1,5 kautta)

Wesley Fofana, n. 80 miljoonaa, 7 vuoden sopimus (vain 48 peliä 4 kauden aikana, surkeat esitykset, nykyinen ”markkina-arvo” n. 25 miljoonaa)

Axel Disasi, n. 50 miljoonaa, 6 vuoden sopimus (viimeisen 2 kauden aikana 6 liigaottelua, joissa otteet järkyttäviä, hakenut vauhtia U21-joukkueesta, jossa myös vaikeuksia, tällä hetkellä lainalla West Hamissa, jossa otteet saaneet niin ikään kritiikkiä, tämän hetkinen markkina-arvo n. 14 miljoonaa)

Näitä surkeita hankintoja yhdistää se, että jokaiselle pelaajalle on rustattu 6-8 vuoden sopimus, joka ei jalkapallossa ole tyypillistä. Näitä niin sanottuja ”franchise-sopimuksia” on tavattu näkemään ennemmin jenkkisarjoissa, kuten vaikkapa Boehlylle rakkaassa MLB:ssä. Chelsea onkin elävä esimerkki, että tämä ei kannata tässä lajissa. Tosin, harvoin Yhdysvalloissakaan vaikkapa NBA:ssa tai NHL:ssä lyödään rookielle tai Euroopasta saapuneelle pelaajalle ensimmäisissä sopimusneuvotteluissa suoraan 8 vuoden pahveja.

On käsittämätöntä, miten esimerkiksi Boehly typerine yhtiökumppaneineen on ajatellut, että Mykhaylo Mudrykille, jonka näytöt ovat heikosta Ukrainan liigasta, kannattaa lyödä 8 vuoden sopimus pöytään maailman yhdessä suurimmissa seuroissa. Nään silmissäni, että lapsenkasvoinen Mudryk agentteineen oli varmaan pyytänyt neljää vuotta, mutta Boehly herrasmiehenä heitti toisen neljä päälle, ja näin ukrainalaisen dopingpojan eläke oli turvattu.

Tämän ”jenkkiswägän” tuonti jalkapallokentille ärsyttää. Kaveri seuraa baseball-lippis päässä silloin tällöin matseja Stamford Bridgen VIP-aitiosta ja rustailee franchisesopimuksia pelaajille, jotka eivät missään tapauksessa ole franchisepelaajia. Huhhuh.

Boehlyllä on 3,5 vuoden ajanjaksonsa aikana ollut VIISI (5) manageria. Kaikki ovat saaneet kenkää ja lähtö on ollut riitaisa. Viimeisimpänä Enzo Maresca, joka lähti niinikään ovet paukkuen. Hän on ainoa näistä viidestä, joka piti paikkansa yli vuoden verran (1,5 vuotta). On selvää, että kun managerit vaihtuvat tällaisella syklillä ja johto odottaa saavansa pikavoittoja, on se kuin etsisi neulaa heinäpellosta. Nyt nykyinen rosteri on täynnä viiden managerin haluamia ja heidän pelityyliinsä sovitettuja pelaajia, jotka eivät itsekään enää tiedä rooliaan ja tehtäväänsä kentällä. Tuntuu siltä, että suurin osa pelaajista ei ole varmaan edes huomannut tai muista managerin taas vaihtuneen.

Chelsea maksaa vielä tänä päivänä ja monet seuraavat vuodet palkkaa Marescan lisäksi vielä muun muassa Graham Potterille. Heille kun tehtiin 5 vuoden sopimukset mieheen. Potterilla oli näyttöjä Ruotsin pääsarjasta ja puolen kauden hyvistä otteista Brightonin peräsimessä, Marescalla Championshipistä. Pätevät syyt palkata siis Euroopan jättiseuran pääkäskijäksi 5 vuoden sidoksella. Kaikkihan sen tiesivät, että miehet eivät tule tässä seurassa harmaantumaan.

Viimeisin valmentajahankinta on koominen. Ligue 1:ssä keskinkertaisesti Boehlyn ja BlueCo:n toisessa omistusseurassa, Strasbourgissa onnistunut ja pari vuotta takaperin Championship-jengi Hullista pihalle potkittu Liam Rosenior on Boehlyn silmissä avain onneen. Puoli maapalloa nauroi tälle valmentajahankinnalle jo ennen ensimmäistä peliä. Mies kun näyttää ja vaikuttaa enemmän tyttöjen liikunnanopettajalta ulkoiselta habitukseltaan, kuin Valioliiga-seuran pääkäskijältä. Roseniorin näytöt ansaitsivat Boehlyn silmissä tällä kertaa 6,5 vuoden sopimuksen. Oksensin suuhuni luettuani asiasta.

Miten Roseniorilla ja Chelsealla sitten tänä päivänä menee? 4 kuukautta yhteisiä hetkiä takana.

11 ottelua, 4 voittoa Valioliigassa. Liigacupista ulos.

Mestarien liigasta ensimmäisellä kierroksella ulos (yhteismaalein 8-2).

FA Cupissa eteni jatkoon voittamalla keskikastin Championship-joukkue Wrexhamin jatkoajalla miehen ylivoimalla.

Joukkueen kapteeniksi viime aikoina on noussut Enzo Fernandez seuralegenda Reece Jamesin loukattua sadannenviidennentoista kerran takareitensä. Enzo on esittänyt hyviä otteita viime kausien ajan ja kieltämättä tälläkin kaudella. Kapteeninnauhan saatuaan mies alkoi kuitenkin flirttailla medialle ajatuksella, että Madridissa asuminen ja pelaaminen ovat hänen tavoitteensa. En edes kerro omaa mielipidettäni, mutta moneenkohan osaan esimerkiksi John Terryn tai Frank Lampardin aikana sellaisen pelaajan nenä olisi halkaistu, joka kapteeninnauha kädessään, naama pokkana esittäisi tällaisia kommentteja. Mietin vaan.

Kuvastaa hyvin Chelsean joukkueen dynamiikkaa. 20-25 vuotiaita, kaulatatuoituja ja hammasvalkaisussa ja kasvojenkohotus-toimenpiteissä käyneitä nykysukupolven nuoria miehiä. Poikia, joilla sosiaalinen media laulaa enemmän kuin jalka kentällä. Poikia, jotka kesken pelien unelmoivat Real Madridissa tai jossain paikallisvastustajan riveissä pelaamisesta kauden ollessa käynnissä. Sitten näiden murrosikäisten tavoin käyttäytyvien diivojen johtajana on täysin nolla-auran omaava Championship-valmentaja, niin tulos on tämä. Eikä se valehtele.

Niin kauan kun nykyinen omistusporras saa tehdä seurassa tuhojaan, alamäki tulee olemaan jyrkkä. Kukaan ei tiedä, kauanko Boehly joukkoineen saa saastuttaa tätä kestomenestyjä-seuraa. Jos vielä pitkään, luulen lapun tulevan Stamford Bridgen luukulle ennen kauan haaveiltua, mahdollista remppakoneistoa. Pelillisesti joukkue surkeine, ylihintaisine hankintoineen vielä räpyttelee siipiään, muttei kauaa. On selvää, että pahimmat mahalaskut kentän tasalla on vielä edessäpäin. Jos nyt lähtee paikallisvastustaja Tottenham, tuleeko Chelsea pian perässä? En ihmettele, vaikka tulisikin.

Ja Todd Boehly. Tämä on sinun ja typerän sijoitusyhtiösi BlueCo:n syytä.