Ella Junnila on viime vuodet ollut Suomen korkeushypyn suvereeni ykkösnimi. Hän on saamassa kotimaasta kuitenkin kovan haastajan.
Kalevan kisoissa sunnuntaina kultaa voitti korkeudessa Ella Mikkola. Hän ylitti ennätyksensä 190.
Ella Junnila jäi toiseksi. Hän ylitti 186.
Kolmanneksi sijoittui seitsenottelun tähti Saga Vanninen. Hän ylitti 181.
Mikkola, 17, on noussut ikäluokkansa EM-tilastossa toiseksi. Hänelle voi povata merkittävää kansainvälistä uraa.
Suomessa Mikkola on jo noussut kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. Suomen ennätystä 197 pitää hallussaan Junnila, joka ylitti SE:n viime vuonna Turussa.
Linda Sandblom ylitti 193 vuonna 2016 ja oli ennen Junnilaa SE-nainen. Hanna Mikkonen ylitti huippuvuotenaan 2005 korkeuden 192. Korkeuden 191 Minna Vehmasto ylitti 1983 ja Heta Tuuri 2004.
Vehmasto piti SE-tulosta hallussaan 22 vuoden ajan ennen kuin Mikkonen sen rikkoi. Mikkosen hallussa SE-tulos ehti olla 11 vuoden ja Sandblomilla kolmen vuoden ajan ennen kuin Junnila ylitti SE:n ensi kertaa.
On hyvinkin mahdollista, että Mikkola voi piankin uhata Junnilan SE-tulosta.

Paratiisi
Talleta 30€ tai enemmän, saat 300 ilmaiskierrosta
Plussat & Miinukset
- 300 ilmaiskierrosta + 20% päivittäinen käteispalautus
- Britella nopeat siirrot
- Pelivalikossa + 5000 peliä
- Ei betsejä

Tykitys
333 ilmaiskierrosta ensitalletukselle!
Plussat & Miinukset
- Päivittäinen cashback 20% asti
- Pikakasino
- Tykityuksen oma jackpot
- Ei verovapaa
