Liigassa riitti tällä kaudella alisuorittajia.

Viidenneksi suurimmalla budjetilla kauteen lähtenyt Pelicans joutui Liigakarsintaan. Kärpät ei päässyt pudotuspeleihin ja TPS tipahti säälipudotuspeleissä.

HIFK ja Tappara selvisivät puolivälieriin. Niissä ne tipahtivat suoraan neljässä ottelussa.

Heikkojen tulosten jälkeen jaetaan tavallisesti potkuja. Tämän sirkuksen aloitti TPS kymmenisen päivää kautensa päättymisen jälkeen tiedotettuaan urheilujohtajansa Rauli Uraman ja päävalmentajansa Tommi Miettisen potkuista.

Urama pestattiin TPS:n urheilujohtajaksi marraskuussa 2019. Alku oli lupaava TPS:n voitettua hopeaa 2021 ja 2022.

Kevään 2021 hopeavalmentaja Raimo Helminen ja 2022 hopeavalmentaja Jussi Ahokas saivat kuitenkin väistyä. Helmisen pesti oli yksivuotinen, koska Ahokasta odoteltiin. Ahonen sai potkut 2023, kun TPS ei yltänyt edes puolivälieriin.

Ahokkaalla ja Uramalla oli erimielisyyksiä pelitavasta. Urama vaati sitä kuuluisaa träppiä, mistä Ahokas ei tykännyt. Myös Uramalla oli osuutensa kevään 2023 epäonnistumisessa.

Ahokas on sittemmin menestynyt Kanadassa junioriliigan valmentajana ja saattaa pian ponnistaa NHL-tasolle. Helminen taas valmensi SaiPan tällä kaudella välieriin ja oli pudottamassa TPS:ää jatkosta puolivälieräkarsinnoissa.

Ahokkaan korvaaja Miettinen ei kyennyt luotsaamaan TPS:ää kunnon tuloksiin. Runkosarjassa TPS oli vasta 12:s varmistettuaan pudotuspelipaikkansa viimeisellä kierroksella.

Uraman kanssa Miettinen tuli paremmin juttuun kuin Ahokas. On toinen juttu, oliko se seuran menestyksen kannalta hyvä asia. Tulokset ainakaan eivät olleet hyviä.

TPS on viime aikoina karsinut budjettiaan. Silti joukkueen pitäisi resurssiensa valossa menestyä huomattavasti paremmin.

Urama ei nauttinut enää luottamusta ja sai seurasta potkut, kuten sai Miettinenkin. Turussa ymmärrettiin, että jotain oli pakko tehdä.

TPS on tehnyt jättimäisiä taloudellisia tappioita. Ne on kuitattu Supercell-miljonäärien Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan paksuista lompakoista.

He haluavat, että TPS olisi kuitenkin voittoa tuottava organisaatio niin kaukalossa kuin toimistollakin. Tästä TPS oli tälläkin kaudella kaukana.

Uraman potkut lienee viisauden alku.

Caxino Casino

Talleta 20€ ja saat 40€ + 100 ilmaiskierrosta

brite

Plussat & Miinukset

  • Vain 1€ talletukset
  • Tunnetulta Rootz -perheeltä
  • Maltan lisenssi
  • Ei vedonlyöntiä
Tuohi logo

30-600 ilmaiskierrosta

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
  • Tuohirullan pääpalkinto 5000€
  • Minimi kotiutusraja 5€!
  • Ei Push Gamingin -pelejä
Valtti Kasino

20€ talletuksella 50€ kassa ja 30 ilmaiskierrosta

trustly

Plussat & Miinukset

  • 150% aina 500€ asti
  • 30 ilmaiskierrosta peliin Bigger Bass Splash
  • Kevään 2025 uutuus pikakasino!
  • Ei vedonlyöntiä