Suomalainen kiekkovalmennusosaaminen on todistanut tasoaan Pohjois-Amerikan OHL-junioriliigassa,

Jussi Ahokkaan valmentama Kitchener Rangers onnistui menemään konferenssivälieristä jatkoon, vaikka oli ottelusarjassa Windsor Spitfiresia vastaan 0-3 -tappioasemassa. Kitchener voitti seiskapelin jatkoerässä 2-1.

Paljon arvostusta osakseen OHL:ssä saanut Ahokas ilmoitti medialle, että kyse on playoffs-kiekosta. Ahokas totesi, että ”luuserit luovuttavat, mutta me emme ole häviäjiä”, Ahokas kommentoi.

Ahokas on ollut kovissa paikoissa ennenkin ja hoitanut ne edukseen. Hän valmensi Suomen joukkueen alle 18-vuotiaiden MM-kultaa 2016 ja alle 20-vuotiaiden MM-kultaan 2019. Ahokkaan komennossa Nuoret Leijonat voitti Kanadan puolivälieräottelussa Vancouverissa kotiyleisön edessä jatkoajalla.

TPS:n Ahokas valmensi hopealle 2022, mutta sai vuotta myöhemmin kenkää. TPS ei onnistunut silloin pääsemään puolivälieräkarsintoja pidemmälle.

Sen jälkeen Ahokas siirtyi Pohjois-Amerikkaan. Häntä huhutaan jo valmentajaksi NHL:ään.

Samaan aikaan TPS kyntää syvällä. Ahokkaan tilalle pestattu Tommi Miettinen epäonnistui päävalmentajapestissään pahasti ja sai kenkää. Potkut TPS antoi myös urheilupomolleen Rauli Uramalle, jolla oli Ahokkaan kanssa tiettävästi erimielisyyksiä.

Kenties TPS olisi pärjännyt paremmin, jos olisi 2023 antanut kenkää Uramalle eikä Ahokkaalle. Hallitus, jossa istuvat Supercell-miljonäärit, Erkka Westerlund sekä Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta, voi nyt katsoa peiliin.

Big Lucky casino logo

Cashback jopa 20% + 300 ilmaiskierrosta kolmeen eri peliin!

brite

Plussat & Miinukset

  • Jos talletat 30€ tai enemmän ensitalletuksella, saat 300 ilmaiskierrosta!
  • Päivä 1: 100 kierrosta Book of Dead peliin, päivä 2: 100 ilmaiskierrosta Tome of Madness peliin, päivä 3: 100 ilmaiskierrosta Legacy of Dead peliin
  • Yli 5000 peliä, tunnetulta kasinoperheeltä
  • Ei vedonlyöntiä

25€ talletuksella 50€ pelirahaa ja 50 ilmaiskierrosta!

bank-transfer
brite
jeton
mastercard
mifinity
paysafecard
skrill
visa

Plussat & Miinukset

  • Myös vedonlyöntibonuksia
  • Verovapaat voitot
  • Ei vaadi rekisteröintiä
  • Ei suomenkielistä tukea
Ultra casinon logo

Talleta 50€, saat 100€

trustly

Plussat & Miinukset

  • 100% talletusbonus 300€
  • + 3000 peliä
  • MGAn verovapaat voitot
  • Ei vedonlyöntiä