F1-viikonloppuina suomalaiskuskien suorituksia jännitetään tänä vuonna vain Formula 3-luokassa. Siellä ajaa kilpaa hehkutettu Tuukka Taponen.
Viime kaudella Taponen ajoi Formula Regional-sarjassa vaihtelevasti. Nuori mies lunasti lahjoillaan kuitenkin paikan F3-sarjasta ja jatkaa Ferrarin akatemiassa.
Kausi alkoi viime viikonloppuna F3:ssa Australian Melbournessa. Taponen oli sprinttikikilpailussa 13:s ja varsinaisessa kilpailussa 20:s. Pistetili näyttää hänellä siis nollaa.
Kaikkea ei tietenkään laitettu Taposen piikkiin. ART-tallin autossa oli ongelmia. Pisteittä jäivät myös Taposen tallikaverit hollantilainen Laurens van Hoepen sekä australialainen James Wharton.
Taponen itse kuvaili viikonloppuaan Viaplaylle farssiksi. Vauhtia ei ollut tarpeeksi. Testeissä kaikki oli mennyt lupaavasti, mutta Melbournessa jotain meni pahasti pieleen.
ART-tiimin pitäisi olla vahvempi. Viime kaudella se oli F3-luokan valmistajien sarjassa kolmas.
Taponen menetti yhden näytönpaikan F3:ssa. Edessä hänellä on vielä yhdeksän kisaviikonloppua.
Jos menestystä ei tule, voi tie Formula ykkösiin helposti nousta pystyyn. F3-sarjassa ajaa monta muutakin kovaa lupausta, kuten Australiassa toisen kisan voittanut brasilialainen Rafael Camara, joka Taposen tavoin on Ferrarin akatemiakuljettaja.

Talleta 20€, saat 40€ & 50 kierrosta Sweet Bonanzaan
Plussat & Miinukset
- NYT pikakasino! Trustlyn talletukset
- Jopa 4 eri talletusbonusta
- Talletuksen jälkeen 50 ilmaiskierrosta Sweet Bonanzaan!
- Verolliset voitot

Käteiskierroksia tai 500€ bonusrahaa
Plussat & Miinukset
- Korkea nostoraja!
- Minimitalletus 10€
- Bonuksissa ei kierrätystä
- Ei vedonlyöntiä

👵Talleta, saat 10 Tuplaus -ilmaispeliä ja voita 5000€
Plussat & Miinukset
- Tee ensimmäinen talletuksesi, saat 10 Tuplaus -ilmaispeliä
- Tuplaus -pelistä jopa 5000€ kertavoitto!
- 1x kierrätys bonuksissa
- Ei vedonlyöntiä (vielä)