Lauri Markkasen seura Utah Jazz koki karvaan tappion NBA:ssa sunnuntaina Los Angeles Lakersille.
Vierasjoukkue Lakers voitti hyvin niukasti 108-106. Utahilla oli kaikki saumat ottelun voittoon, mikä jo sinänsä oli merkittävä yllätys.
Lakers sai pidettyä Markkasen kohtalaisesti kurissa. Markkasen pistesaldo oli vain 20.
Markkanen heitti kuitenkin enemmän pisteitä kuin Lakersin nelikymppinen supertähti LeBron James, joka jäi 17 pisteeseen. Todennäköisesti uransa viimeistä kauttaan NBA:ssa pelaava James teki hiljattain paluun tositoimiin oltuaan alkukauden sivussa loukkaantumisen takia.
Ottelun merkittävin yllätys oli, että Utah kykeni laittamaan Lakersin näinkin koville. Lakers on voittanut alkukaudella 12 ottelua ja hävinnyt vain neljä. Utahilla on viisi voittoa 16 ottelustaan.
Viime kaudella Jazz oli NBA:n surkea vitsi. Nyt taso on kohentunut, mikä johtuu pitkälti siitä, että Markkanen on terve ja pystyy pelaamaan todellisella tasollaan.
Silti joukkueen kärki on kapea. Siitä kertoo fakta, että sijoitus Jazzilla on läntisessä konferenssissa 11:s.
Sijoitus kuvaa aika hyvin Jazzin tasoa. Pudotuspelipaikka olisi joukkueelta jo merkittävä yllätys.

TaikaWin
Talleta 20€, saat 40€ & 100 kierrosta
Plussat & Miinukset
- Tervetuliaisbonus koodilla TAIKA: 100% jopa 500€ asti
- 100 ilmaiskierrosta 20€ talletuksella!
- 15% käteispalautus päivittäin
- Curacaon verolliset voitot

Huippukasino
Talleta 20€, saat 40€ & 30 spinniä ilman kierrätystä!
Plussat & Miinukset
- 30 spinniä ilman kierrätystä + 100% bonus 300€ asti
- Luotettava MGA-lisenssi
- Zimpler pikakasino
- Ei vedonlyöntiä!
